The Telegraphin mukaan Manchester Unitedin tulot laskivat viime kaudella lähes 120 miljoonaa puntaa Covid-19-kriisin ja Mestarien liiga -jalkapallon puuttumisen takia.

Kauden 2019-20 liikevaihto, joka oli edellisen 12 kuukauden aikana jopa 627,1 miljoonaa puntaa, laski lähteen mukaan vain 509 miljoonaan puntaan. Kyseessä on seuran pienin liikevaihtolukema viimeiseen viiteen vuoteen.

Manchester United ennusti tulojen olevan viime kaudella 560-580 miljoonaa puntaa. Koronaviruspandemian arvioidaan täten maksaneen seuralle jopa 71 miljoonaa puntaa kesäkuun 30. päivään saakka mitatulla ajanjaksolla.

Vuoden tappiot olivat englantilaislehden selvityksen mukaan 23,2 miljoonaa puntaa. Toimitusjohtaja Ed Woodward kertoi, että Unitedin oli ”hoidettava voimavaroja huolellisesti seuran pitkäaikaisen joustavuuden suojelemiseksi”.

[readmore from=Manchester-United]

Koska kannattajien pääsy stadioneille on yhä evätty, tulee United tekemään entistä enemmän tappiota vallitsevan koronavirustilanteen takia. Seura ei ole sen takia suostunut tässä vaiheessa tarjoamaan tuloennustusta kaudelle 2020-21.

Woodward toivookin hartaasti, että hallitus sallii kannattajien pääsyn stadioneille jalkapalloseurojen taloustilanteiden helpottamiseksi.

– Yli 20 eurooppalaisessa valtiossa yleisölle on jo annettu lupa palata stadioneille merkittäviä kapasiteettirajoituksia ja turvavälejä noudattaen. Kehotamme Iso-Britannian hallitusta seuraamaan näitä myönteisiä esimerkkejä heti, kun se on turvallista, Woodward kertoi.