Manchester United teki sekä Valioliiga- että seurahistoriaa, kun se päihitti Southamptonin 3-2-lukemin sunnuntai-iltapäivänä St Mary’s Stadiumilla (lue lisää).

Southampton oli karannut jo kahden maalin karkumatkalle, kun peliä oli takana noin puoli tuntia. Edinson Cavanin sisääntulo piristi kuitenkin vieraiden esitystä toisella jaksolla, kun hän syötti Bruno Fernandesin kavennusmaalin ennen kahta viime loppuhetkien puskumaalia.

Kyseessä oli Ole Gunnar Solskjærin miehistön kahdeksas peräkkäinen vierasvoitto Valioliigassa. Saavutus laittaa uusiksi seitsemän peräkkäisen vierasvoiton ennätyksen, jonka United saavutti Sir Alex Fergusonin alaisuudessa sekä vuonna 1993 että 2002.

Kyseessä oli myös ensimmäinen kerta Valioliigan historiassa, kun mikään joukkue on onnistunut voittamaan neljä peräkkäistä vierasottelua takaa-ajoasemasta.

Brighton, Newcastle ja Everton johtivat kaikki otteluitaan kotikentällä, kunnes United käänsi pelit dramaattisesti itselleen aiemmin tällä kaudella. Ei siis ole kovin yllättävää, että historia toisti itseään myös Southamptonissa.

OptaJoe

@OptaJoe
4 & 8 - Manchester United are the first side in Premier League history to win four consecutive away games despite trailing in each tie, celebrating eight straight away top-flight victories for the very first time. Backbone. #SOUMNU

LUE MYÖS: