Vuosia on kulunut, ja olemme viimein löytämässä totuuden. Manchester United ei ehkä pitkään aikaan palaa jalkapallon huippuseurojen joukkoon. Pyydämme yhä sitä yhtä hyvää kautta tai pidempää vakuuttavaa ajanjaksoa, mutta lopulta istumme kotisohvalla ja kysymme pettyneinä itseltämme: ”Oi isä, miksi me kannatamme Manchester Unitedia?”

Manchester United, seura ja joukkue sekä sen fanit ja kannattajat pettyivät jälleen, kun tie Mestarien liigassa päättyi alkulohkovaiheeseen viimeisellä kierroksella. Kausi jatkuu Eurooppa-liigassa, kun United hävisi ratkaisevan päätösottelunsa Leipzigille maalein 3-2.

Leipzig johti ottelua jo 3-0, mutta United sai kahdella nopealla maalillaan kaunisteltua lukemia ottelun viimeisen noin 10-minuuttisen aikana. Loppukiri ei kuitenkaan tuottanut tulosta, ja Ole Gunnar Solskjærin Punaiset Paholaiset lukittiin tylysti pudotuspelien porttien ulkopuolelle.

Kuten olen oman blogini puolella kirjoittanut, minulla on aina ollut pehmeä kohta Unitedille, sillä se oli yksi ensimmäisistä joukkueista, joita aloin seuraamaan. Viime vuosina – oikeastaan pian Sir Alex Fergusonin eläköitymisen jälkeen tai viimeistään José Mourinhon parhaiden hetkien jälkeen – Unitedista ei ole ollut kovinkaan paljon positiivista sanottavaa. Itselle suuri osa kulminoituu tähän vuoteen.

United veti suhteellisen hyvin pandemiatauon jälkeen ja kiri hienosti Valioliigan sarjataulukossa kaudella 2019-20. Se, oliko tämä sellainen mainitunkaltainen ”pidempi hyvä jakso”, on makuasia. Kun rullataan nykyhetkeen on paras katsoa peruutuspeiliin ja ennen vuodenvaihdetta niputtaa yhteen, missä joukkue ja seura tällä hetkellä menee.

Seb Stafford-Bloor

@SebSB
There’ll be another OGS micro-success along soon. And then a downturn. And then a very expensive new player. And then a good run. And then etc.

Mourinhon Eurooppa-liigan voiton jälkeen United on liikkunut sivuttaissuunnassa. Nyt voidaan todeta, että se on tarjonnut ainoastaan yksittäisiä hyviä suorituksia tai aikajaksoja, ja niistäkin osa voidaan laskea kokonaan tai osittain vastustajan huonouden laariin enemmän kuin Unitedin hyvyydeksi. Näistä esimerkkinä Mestarien liigan alkulohkovaiheen ottelu Leipzigia vastaan, jonka United voitti 5-0.

Manchester United voitti Leipzigin 5-0 kotona, mutta ratkaisevassa vieraspelissä tulos oli aivan toisenlainen. Kuva. Getty Images

Toinen kohtaaminen Leipzigia vastaan oli kauden tärkein tapahtuma ja United oli todella naiivi. Se oli Solskjærin valmentamisen ruumiillistuma. Sen yksilötason suoritukset jäivät Julian Nagelsmannin valmentaman kollektiivin jalkoihin kuin Mufasa gnuiden jalkoihin Leijonakuninkaassa.

Unitedilla oli vain hyviä ajatuksia ja tarkoitusperiä, mutta ei mitään toteutusta – ja se on asia joka huippujalkapallossa ratkaisee. Kun huonosti valmennetulta joukkueelta ottaa pois sen, jonka varassa se usein on (yksilötaito) ei paljoa jää jäljelle.

Unitedin toteutus on kovin keskinkertaista ja raakaa. Tähän voisi asettaa tyylikkäitä muodostelman sijoittumiskarttoja kaudelta 2019-20, mutta miksi, kun todellisuus on jotain muuta?

Jos katsotaan millaisia maaleja United päästi esimerkiksi Leipzigia vastaan tai muuten tällä kaudella Mestarien liigassa ja Valioliigassa, voitanee todeta ettei nyt puhuta enää poikkeuksista. Minulle tämä United kertoo, ettei puolustamista osata valmentaa kovinkaan hyvin.

Unitedilla kirjoitetaan ja kerrotaan olevan hyviä pelaajia monelle eri pelipaikalle. Varmasti näin on, ja uskon, että esimerkiksi Mauricio Pochettinon kaltaisen valmentajan alaisuudessa tästäkin materiaalista saisi enemmän irti. Sellaista tilannetta ei kuitenkaan ole vielä tarjolla.

Mauricio Pochettinoa on yhdistetty pitkään Manchester Unitedin peräsimeen. Kuva: Getty Images

Sikäli kun United haluaa vielä takaisin vakavastiotettavaksi haastajaksi ja takaisin jalkapallon huipulle, se tarvitsee huippuvalmentajan, koska sitä Solskjær ei ole. Lisäksi suurseurat toimivat loogisesti, niillä on tarkasti laaditut strategiat ja nämä näkyvät kentällä ja sen ulkopuolisessa toiminnassa. Sanatonta viestintää.

Unitedilla ei ole näistä mitään. Unitedilla on hyviä pelaajia, mutta kuinka moni heistä näyttää säännöllisesti hyvältä? Heikosti valmennettuna huiputkaan eivät ole hyviä tai läheskään niin hyviä kuin voisivat olla.

Unitedin kohdalla osa kannattajista ja faneista, luultavasti myös seura ja joukkue itse, odottavat edelleen täysin epärealistisia asioita. Joukkue ei ole kehittynyt mitenkään merkittävästi tai edennyt esimerkiksi strategiatyössään. United luulee olevansa suurseura, mutta samalla hyväksyy keskinkertaisuuden.

On hyvin vaikea nähdä Unitedin kohdalle merkittäviä positiivisia muutosvoimia ainakaan lyhyellä aikavälillä (alle 12 kuukautta). Huippumanageri olisi sille puolivoittoa ja uskon, että sen varmaan valtaosa kelpuuttaisi tähän paikkaan. Miksi Solskjæria pitäisi vielä puolustaa? Vaikka sitä kuinka odottaa kilpailukykyistä Unitedia takaisin, on selvää ettei näin tapahdu vielä hetkeen.

Ole Gunnar Solskjærin aika Old Traffordilla on ollut ylä- ja alamäkiä täynnä. Kuva: Getty Images

Todennäköisesti United jatkaa kuitenkin sillä tiellä, jolla me emme halua. Solkskjær on sokaissut Ed Woodwardin ja monet muut, myös osan kannattajista, yksittäisillä hyvillä suorituksillaan ja paikoittaisella ylisuorittamisellaan otteluissa, joissa vastustajat epäonnistuvat taktiikoissaan. Ne pelastavat norjalaisen aikaisilta potkuilta.

Nyt kun Zinédine Zidanen Real Madrid säästyi putoamiselta, kilpajuoksua Pochettinon luo Unitedin ja Madridin välillä ei nähdä. Kauden lopussa tilanne voi olla toinen. Samalla siirtopolitiikasta päättävät Joel Glazer ja Woodward, joten hirveästi odotusarvoa Unitedin positiiviselle kehitykselle ei kannata luoda.

[readmore from=Manchester-United]

Sama pyörä pyörii pyörimistään Old Traffordilla ja sen uumenissa. Aurinko nousee ja laskee valaisten kauniisti maisemaa. Isä ja poika Wayne Rooneyn ja Paul Scholesin paidoissa ihailevat näkymää, ja poika kysyy kuten siinä kuuluisassa Atlético Madridin mainoksessa: ”Oi isä, miksi me kannatammekaan Manchester Unitedia?”

Se oli ”Pedron tarina” Espanjassa. Kenen mukaan tämä nimetään Manchesterissa? Se kuka tämän pyörän pysäyttää, on oltava suuri henkilö. Milloin se tapahtuu, kenen toimesta ja millä tavalla? Sitä emme tiedä.