Manchester United -legendat Roy Keane ja Gary Neville ovat antaneet ennusteensa sunnuntain huippupelistä Liverpoolia vastaan.

Unitedilla on sunnuntaina Anfieldillä poikkeuksellinen mahdollisuus käsissään. Voitettuaan tiistaina rästipelissä Burnleyn Red Devils pääsee kohtaamaan arkkivihollisensa sarjakärjessä kolmen pisteen johdossa.

Loukkaantumista koko kauden kärsineen Liverpoolin otteet ovat puolestaan horjuneet. Viime kierroksella Southamptonille hävinnyt puolustava mestari ei ole voittanut viimeiseen kolmeen kierrokseen Valioliigassa.

Keane näkee Unitedilla iskun paikan.

– Minulla on edelleen epäilykseni Unitedista. Heidän puolustuksestaan ja maalivahdista, mutta olen iloinen, jos tämä joukkue osoittaa epäilyni vääriksi, Keane arvioi Sky Sportsille.

– Toivon Unitedin käyttävän tämän mahdollisuuden hyväksi. Niin paljon kuin olen huolissani seuran puolustuksesta, Liverpool on horjunut viime aikoina. Unitedilla on pelaajat käsissään joilla haavoittaa heitä.

[readmore from=Manchester-United]

Liverpool menetti jo kauden alussa avaustopparinsa Virgil van Dijkin ja Joe Gomezin kuukausiksi sairastuvalle. Myös hyökkäyspäässä on tökkinyt joukkueen tehtyä viimeiseen kolmeen otteluun vain yhden maalin.

– Jonkun täytyy voittaa Liverpool. Siitä on melkein neljä vuotta aikaa, kun hävisivät valioliigaottelun täällä, mikä on uskomaton putki, Neville totesi.

– Jos Manchester United aikoo voittaa mestaruuden seuraavan 18 kuukauden tai kahden vuoden aikana, heidän täytyy tulla tänne voittamaan. Miksipä ei sitten tänään?

– Uskon Liverpoolin tulevan päälle kuin eläimet, mutta jos selviämme siitä, miksipä he eivät pystyisi tekemään maaleja tätä Liverpoolin puolustusta vastaan?