Sergio Ramos jättää tänä kesänä Real Madridin, mikä saattaa sotkea Manchester Unitedin siirtosuunnitelman, kertoo The Times.

United on kiinnostunut Ramosin, 35, pitkäaikaisesta toppariparista Raphaël Varanesta, joka on myös vaikuttanut olevan lähtökuopissa, mutta Ramosin jäähyväiset hankaloittavat yhtälöä.

Real Madrid oli alustavasti valmis luopumaan tänä kesänä Varanesta, 28, jonka sopimusta on enää vuosi jäljellä. Ranskalaispuolustaja oli myös itse kertonut lähtöhaluistaan.

Madrid on kuitenkin aloittanut uudestaan sopimusneuvottelut Varanen kanssa Ramosin lähdön varmistuttua. Madridin päävalmentajaksi siirtyvä Carlo Ancelotti haluaa peluuttaa Varanea Bayern Münchenistä hankitun David Alaban rinnalla.

Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær haluaa tänä kesänä uuden topparin, keskikenttäpelaajan, oikean laitahyökkääjän ja keskushyökkääjän. Ramos olisi saatavilla ilman siirtokorvausta, mutta Timesin mukaan United tuskin tavoittelee häntä, sillä espanjalaistoppari haluaa kahden vuoden sopimuksen yli 200 000 punnan viikkopalkalla.