Ralf Rangnick otti Manchester Unitedin managerin pestin vastaan joulukuun alussa. Joukkueen ranskalaistähti Paul Pogba loukkaantui noin kuukautta aiemmin.

Keskikenttäpelaaja on saanut varsin paljon kritiikkiä muutaman viime vuoden aikana. Kovapalkkainen tähtipelaaja on liikkunut jatkuvissa siirtohuhuissa myös.

Rangnickin alaisuudessa 28-vuotiasta Pogbaa ei vielä ole nähty, mutta tähän saattaa tulla muutos piakkoin. Takareisivammasta kärsivä ranskalainen on toipumassa pian pelikuntoon.

Pogban tulevaisuus Unitedissa on edelleen epäselvä. Rangnick kommentoi tähtipelaajan tilannetta tiistaina.

– Paul Pogba osallistui maanantaina ensimmäistä kertaa täysipainoisesti joukkueen harjoituksiin. Hän osoitti heti alusta asti, kuinka erityinen pelaaja tämä kykenee olemaan, Rangnick sanoi.

– Hän ei ole käytettävissä kahdessa seuraavassa pelissä, mutta toivottavasti maajoukkuetauon jälkeen Middlesbroughia ja Burnleya vastaan Pogba olisi jo mukana.

Ranskalaisen sopimustilanteeseen saksalaisluotsilla ei ollut suoraa vastausta. Kesällä Pogban sopimus Unitedin kanssa päättyy.

– En osaa sanoa. Minä en neuvottele pelaajien tulevista sopimuksista. Sen voin sanoa ensimmäisen päivän perusteella, että hän on henkisesti ja fyysisesti läsnä.

– Erittäin lupaavalta näytti Pogban osalta harjoituksisa. Odotan kovasti, että saisin hänet parin viikon päästä otteluvahvuuteen mukaan. Paul on ehdottomasti vaihtoehto avauskokoonpanoon.

Manchester United kohtaa seuraavaksi Brentfordin vieraissa. Ottelu alkaa keskiviikkona kello 22.00.

Lähde: Manchester Unitedin kotisivut