Sky Sportsin mukaan Watford on tekemässä valitusta toisesta valioliigaseurasta Evertonista.

Marco Silva aloitti Watfordin valmentajana kesällä 2017. Hänen alkunsa uudessa joukkueessaan oli erinomainen, kunnes alkoi huhut, joiden mukaan Everton on valmis tekemään kaikkensa, saadakseen Silvan Ronald Koemanin tilalle.

Everton on Watfordin mielestä yrittänyt houkutella Silvaa itselleen kielletyin keinoin. Samoihin aikoihin kun Everton kiinnostui hänestä, alkoi Watfordin tuloksellinen alamäki.

Silvaa ei kuitenkaan päästetty Evertoniin ja lopulta sinne päätyi Sam Allardyce. Silvan paketti oli kuitenkin mennyt jo sekaisin ja Watford syyttää tästä Evertonia.

Lopulta Watfordin vire laski niin pahasti, että joukkue voitti 11 ottelusta ainoastaan yhden. Tämän jakson jälkeen Silvalle annettiin potkut.

Seurat eivät vieläkään ole päässeet tapauksesta sopuun, joten Watford tulee valittamaan aiheesta. Todennäköisimpänä vaihtoehtona pidetään, että Everton joutuu maksamaan korvauksia tapauksen seurauksena.

Teoriassa on myös mahdollista, että joukkueelta vähennettäisiin pisteitä ensi kauden sarjataulukosta, mutta tätä vaihtoehtoa pidetään epätodennäköisenä.

Silva on tällä hetkellä ilman joukkuetta