Sky listasi Valioliigan avauskierrosten suurimmat onnistujat tilastojen mukaan. Nämä power rankingit perustuvat yhteensä 35:n yksilöllisen tilaston summaan. Siihen kuuluvat luonnollisesti maalit ja syötöt, mutta myös esimerkiksi taklaukset sekä laukausten blokkaukset.

Alkukauden kiistaton ykkösnimi on West Hamin 31-vuotias kärkipelaaja Michail Antonio. Vahva kärkipelaaja on viimeistellyt kauden kolmessa ensimmäisessä ottelussa neljä maalia ja syöttänyt kolme.

Toiseksi listalla yltää maalivahti Hugo Lloris.

Sarjaa johtavan Tottenhamin ranskalaisvahti piti juuri Lyonissa nollapelin Huuhkajia vastaan, mutta hän on ollut ohittamaton myös kaikissa kolmessa sarjaottelussaan.

Spurs on voittanut Manchester Cityn, Wolverhamptonin ja Watfordin, jokaisen 1-0. Llorisin joukkuetoveri ja vastikään Etelä-Korean maajoukkueen matkassa itsensä loukannut Son Heung-min on rankingin kolmas.

Hän on viimeistellyt joukkueensa kolmesta maalista kaksi.

Chelsea-puolustaja Marcos Alonso on tilastollisesti avauskierrosten neljänneksi paras pelaaja ja kärkiviisikon täydentää Manchester Unitedille kolmesti osunut nuori hyökkääjä Mason Greenwood.

Kärkikymmenikkö näkyy pisteineen alta löytyvästä listasta.

1 Michail Antonio West Ham 9,639
2 Hugo Lloris Tottenham 8,208
3 Son Heung-Min Tottenham 6,987
4 Marcos Alonso Chelsea 6,609
5 Mason Greenwood Man United 6,597
6 Mohamed Salah Liverpool 6,305
7 Pablo Fornals West Ham 6,169
8 Edouard Mendy Chelsea 6,063
9 Conor Gallagher Crystal Palace 5,819
10 Said Benrahma West Ham 5,434

Sky listasi myös Valioliigajoukkueet parhaiten suorituneen pelaajansa mukaan. Arsenalin alkukausi ei ole näyttänyt hyvältä muutenkaan, mutta tilastot puoltavat ongelmia surutta.

Arsenalin tilastollisesti paras pelaaja alkukierroksilla on ollut Emile Smith-Rowe. Koko sarjan mittapuulla hänen ranking-pisteensä oikeuttavat vasta sijaan 187. Teemu Pukin edustaman Norwichin tilastollisesti paras pelaaja on ollut Todd Cantwell.

1 Michail Antonio West Ham 9,639
2 Hugo Lloris Tottenham 8,208
4 Marcos Alonso Chelsea 6,609
5 Mason Greenwood Man United 6,597
6 Mohamed Salah Liverpool 6,305
9 Conor Gallagher Crystal Palace 5,819
11 Demarai Gray Everton 5,355
12 Gabriel Jesus Man City 5,254
14 David Raya Brentford 5,209
15 Shane Duffy Brighton 5,157
18 Jamie Vardy Leicester 5,020
34 Allan Saint-Maximin Newcastle 4,077
45 Emiliano Buendia Aston Villa 3,847
47 Ismaila Sarr Watford 3,829
49 Adama Traore Wolverhampton 3,803
62 Luke Ayling Leeds 3,393
73 James Ward-Prowse Southampton 3,137
75 Dwight McNeil Burnley 3,108
169 Todd Cantwell Norwich 1,398
187 Emile Smith Rowe Arsenal 1,176

Antonion alkukausi on ollut mykistävän kova ja hänet on nostettu spekulaatioihin milloin maajoukkueen, milloin mahdollisen uuden osoitteen suhteen.

Englannin maajoukkueen ex-tähti ja sittemmin valmentajana vaikuttanut Stuart Pearce puhui talkSPORT:n haastattelussa Antoniosta.

– Michail Antonio on osoittanut jo muutaman vuoden ajan, että hän kykenee esiintymään erittäin tasaisella suoritustasolla kierroksesta toiseen, Pearce sanoi.

– Hän todella nauttii nyt jalkapallosta. David (Moyes) on saanut hänestä parhaan irti nyt.

Valioliigan maalitilastoa johtava Antonio ja West Ham kohtaavat lauantaina vieraissa Southamptonin.

Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.

Sky Sports Premier League

@SkySportsPL
🥇 Michail Antonio
🥈 Hugo Lloris
🥉 Heung-Min Son

Every Premier League player ranked on form 👇