Lokakuussa 18 vuotta täyttänyt Mason Greenwood heilutti verkkoa kaksi kertaa, kun Manchester United nuiji AZ Alkmaarin 4–0-lukemin Eurooppa-liigan lohkovaiheen päätöskierroksella.

Vahvaa läpimurtoa tekevä Greenwood on takonut tällä kaudella jo kuusi maalia, jos kaikki kilpailut huomioidaan. Unitedin sisäisessä maalipörssissä edellä on ainoastaan Marcus Rashford 13 osumallaan.

– Olen todennäköisesti sanonut kaiken jo aiemmin, joten siinä ei ole mitään uutta. Tuota hän tekee. Ja huomenna hän luultavasti menee harjoituksiin ja tekee muutaman lisää. Hän on aina tehnyt niin. Se vain on luonnollista hänelle, Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær kommentoi.

– Jalkapallon pelaaminen tulee hänellä luonnostaan, mutta mitä lähempänä maalia hän on, sitä vaarallisempi hän on. Oikea jalka, vasen jalka – painajainen puolustajille. Hänen pitää kehittää puskemista, sitten hän on kunnon kärkipelaaja.

Solskjærilta kysyttiin AZ-ottelun jälkeen, onko hän koskaan nähnyt ketään yhtä hyvää 18-vuotiasta pelaajaa.

– Olen nähnyt muutaman hyvän nuoren pelaajan. Pelasin Wayne Rooneyn kanssa, mutta mitä luonnolliseen viimeistelytaitoon tulee, Mason on näkemistäni yksi parhaista.

Lähde: Sky Sports