Useissa, yleensä luotettavinakin pidetyissä tiedotusvälineissä on viime päivinä kerrottu juniorihyökkääjä Mason Greenwoodin olevan seuransa erityisessä tarkkailussa huolellisuusasioihin liittyen.

– Manchester United on varoittanut pelaajaa kurinpidollisista asioista, erityisesti hänen ajanhallinnastaan. Nuorukainen on viime aikoina myöhästellyt useaan otteeseen, kirjoitti The Guardian keskiviikkona.

Nyt manageri Ole Gunnar Solskjær vakuuttaa että kaikki nämä puheet ovat pahojen kielten keksimiä valheita.

– Joudun tuottamaan pettymyksen; hän on aina ajoissa, norjalainen sanoo Sky Sportsin mukaan. Hän teki virheen maajoukkuetehtävissä kesällä, ja nyt koko englantilainen media on hänen kimpussaan.

Managerilta kysyttiin, tekeekö 19-vuotias itse itsestään maalin puheille. Tämä vastasti sarkastisesti.

– Kyllä varmasti. Kun pelaa hyvin, joutuu aina kohteeksi.

Manchester Unitedin keulakuva haluaa tehdä alleviivatun selväksi sen, että Greenwood on nuhteeton nuori mies. Kyseessä on pahansuopuus seuraa kohtaan.

– Hänellä on hyvä perhe takanaan, hän on saanut hyvän koulutuksen akatemiassamme, hän on hyvä harjoittelija. En voi uskoa puheita hänen epäammattimaisuudestaan. Sellaisia Manchester Unitedin pelaajat kuitenkin joutuvat kuulemaan.

Grweenwood on ollut sivussa joukkueen kokoonpanosta kahdessa viime ottelussa, managerin mukaan pienen kolhun vuoksi. Mestarien liigassa viikolla PSG:n kaatanut United kohtaa Valioliigassa lauantaina Chelsean.