Matheus Pereira on ilmoittanut haluavansa jättää West Bromwichin. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja kirjoitti avoimen kirjeen halustaan lähteä The Hawthornsilta.

Viimeiset kaksi vuotta seuraa edustaneen Pereiran uskollisuus on viime aikoina kyseenalaistettu West Bromwichin pudottua takaisin Mestaruussarjaan. Brasilialainen kertoi olleensa loukkaantunut saamastaan kohtelusta.

– Tunsin oloni todella epäkunnioitetuksi, kun seura kyseenalaisti uskollisuuteni. Olen elänyt jalkapallosta 12-vuotiaasta saakka. Valitsin perhe-elämän ja tavallisten viihdykkeiden hylkäämisen jahdatakseni unelmaani, Pereira kertoi viestissään.

– Kukaan ei ole koskaan nähnyt haastattelua, jossa olisin puhunut pahaa seurasta tai kenestäkään sen jäsenestä tai että olisin halunnut lähteä täältä. Tämä johtuu siitä, että kunnioitan tätä seuraa, joka avasi minulle ovet ja uskoi kykyihini.

– Omistautumiseni ei ole koskaan horjunut ja olen ollut sitoutunut koko nämä kaksi kautta seurassa. Me taistelimme tiemme Valioliigaan ja taistelimme pysyäksemme siellä.

– On todella väärin sanoa, etten olisi sitoutunut seuraan. Olen harjoitellut ja antanut 100-prosenttisen esityksen joka päivä. On minusta alhaista alentaa mainettani ja ammattiylpeyttäni tällä tavalla.

Pereira viimeisteli viime kaudella 33 otteluun 11 maalia Valioliigassa. Brasilialainen haluaa päättää taipaleensa West Bromwichissa hyvissä väleissä.

– En halua jättää seuraa takaoven kautta. Se ei ole koskaan ollut suunnitelmani. Sain kolme viikkoa sitten tarjouksen, joka muuttaisi minun ja perheeni elämän ikuisesti.

– Tulen vaatimattomista oloista ja olen vähitellen rakentanut itseni saavuttamaan näitä tavoitteita omalla päättäväisyydelläni ja omistautumisellani. Taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen 25-vuotiaana on jotakin josta en voinut kuvitellakaan.

– Haluan nyt lähteä ja etsiä uusia kokemuksia, mutta haluan tehdä sen seuralle reilulla ja oikealla tavalla.