Arsenalin Mattéo Guendouzi ei saa sanktioita jalkapalloliitto FA:lta, Brighton-ottelun jälkimaininkien tapahtumista.

21-vuotiaan keskikenttäpelaajan nähtiin Brightonin 2-1 -voittoon päättyneen ottelun päätösvihellyksen jälkeen tarttuneen kiinni voittomaalin tehneen Neal Maupayn kurkusta. Ranskalaiskaksikon yhteenoton uskotaan kirvonneen aiemmin ottelussa nähdystä tilanteesta, jossa Maupay törmäsi Gunners-maalivahti Bernd Lenon kanssa, sillä seurauksella että tämä kannettiin kentältä paareilla.

Ottelun erotuomari Martin Atkinson ei nähnyt tilannetta, mutta se tarkistettiin jälkeenpäin VAR:n avulla. Koska tuomiota ei tämän jälkeen annettu, kertoo FA:n tiedote, ettei sellaista tulla myöhemminkään langettamaan.

Brightonin päävalmentaja Graham Potter sanoo, ettei ole yllättynyt päätöksestä, ja kehottaa pelaajiaan katsomaan menneiden sijasta tuleviin haasteisiin.

– Se oli kiihkeä tilanne. Kun joukkue häviää viimeisellä minuutilla, se sattuu, ja tällainen on jopa odotettavaa. Mielestäni siinä ei ollut mitään kovin vakavaa, näitä sattuu. Jatkamme eteenpäin, ja valmistaudumme kohtaamaan Leicesterin.

Arsenal-leirissä päätös otettaneen huojennuksella vastaan. Joukkue kohtaa torstaina Southamptonin, ja sen riveistä ovat poissa varmuudella Leno, Man City -ottelussa loukkaantuneet Pablo Mari ja Granit Xhaka, sekä pelikiellossa saman pelin tapahtumista johtuen David Luiz. Alakerrasta ja keskikentältä puuttuvat loukkantumisten vuoksi myös Cedric Soares, Lucas Torreira, Sokratis ja Calum Chambers.

Lähde: Sky Sports