Tottenhamin luotsin Mauricio Pochettinon osakkeet ovat nousseet lontoolaisten selviydyttyä Mestarien liigan pudotuspelivaiheeseen.

Tiistain 1–1-tasapeli Camp Noulla ei jäänyt huomaamatta Espanjassa, ja Guardian-lehden tietojen mukaan Tottenham joutuu taistelemaan pitääkseen Pochettinon tämän kauden jälkeen.

Etenkin Real Madrid on mainittu Pochettinon mahdollisena uutena osoitteena. Myös Manchester Unitedin on kerrottu olevan kiinnostunut argentiinalaisesta.

Jopa Spursin pelaajat uskovat, että Pochettino joutuu tulevaisuudessa ison päätöksen eteen.

– Se ei ole sattumaa, että joka päivä voi lukea Real Madridin tai Unitedin haluavan hänet. Hän ansaitsee sen täysin, korostaa Danny Rose.

– Se, mitä hän on tehnyt täällä neljän tai viiden viime vuoden aikana, on ollut mahtavaa. Hän on muuttanut käsityksen siitä, millä tavalla ulkopuoliset ajattelevat seurasta. Hän on muuttanut sen, millä tavalla ajattelemme itsestämme ja lähestymme isoja pelejä.

Pochettino on operoinut Pohjois-Lontoossa pienellä budjetilla, sillä Tottenham on sijoittanut valtavan määrän rahaa stadionhankkeeseen.