Tottenham sai tiistai-iltana selkäsaunan kotikentällään Mestarien liigassa, kun Bayern München haki pisteet 2-7-lukemin. Saksalaiset iskivät lopussa viiteen minuuttiin kolme maalia, ja nöyryytys oli valmis.

– Tunne ottelun lopussa oli tietenkin, että joukkue oli väsynyt ja vähän luovuttanut. Tällaisen tuloksen jälkeen on tärkeää pysyä rauhallisena, Spursin päävalmentaja Mauricio Pochettino totesi Sky Sportsin mukaan.

Spurs sai otteluun hyvän alun, kun se siirtyi alkuhetkillä johtoon Heung-Min Sonin maalilla. Vieraiden Joshua Kimmich tasoitti kuitenkin nopeasti, ja sen jälkeen alkoi kotijoukkueen alamäki. Pochettino oli luonnollisesti turhautunut ottelun jälkeen.

– Olen turhautunut, koska joukkue oli hengissä 82. minuutille asti. Joukkue taisteli, meillä oli muutama paikka, mutta he (Bayern München) olivat kliinisiä. Totta kai olemme todella pettyneitä. Minä olen todella pettynyt. Tämä on vaikeaa, mutta meidän täytyy kohdata tämän kaltaiset tilanteet.

Tottenhamin 7-2-tappio oli historian suurin englantilaisen joukkueen tappio kotikentällään Euroopan Cup -kilpailuissa.