Liverpool hävisi ilman yhtään laukausta kohti Atlético-maalia – Klopp: ”Pidimme vastustajaa ahtaalla”

© Kuva: Getty Images

Atlético Madrid voitti Liverpoolin Mestarien liigan pudotuspelin ensimmäisessä osassa tiistaina. Espanjalaisten maalin iski jo ottelun neljännellä minuutilla Saúl Ñíguez. Lue otteluraportti täältä.

Jürgen Klopp sanoi ottelun alla, että Atléticoa vastaan pelatessa joukkueen pitää olla herkeämättömän keskittynyt, tai se ei saa laukaustakaan kohti heidän maaliaan. Täsmälleen näin tilastojen mukaan kävi – Liverpoolille 0 maalia kohti suuntautunutta yritystä. Saksalaismanageri näki asian omasta kulmastaan.

– Tuloksen kanssa minulla ei ole mitään ongelmaa. Ottelun intensiteetti oli juuri sellainen kuin sen pitikin olla.

Kloppin huomioiden mukaan Liverpool painosti ottelussa, ja toki se tilastollisesti pitikin palloa isäntiä enemmän.

– Pidimme vastustajaa ahtaalla viimeisellä kenttäkolmanneksella, muttemme olleet riittävän kliinisiä, emmekä saaneet tarpeeksi ratkaisutilanteita aikaan.

Wanda Metropolitano onnistui siis ehkä sittenkin järkyttämään hallitsevaa mestaria, päätellen lopputuloksesta, ja maalin syntyajasta.

– Tällaisessa pelissä mukana pysyminen on kehittymistä. Olemme kyllä olleet tällaisissa ilmapiireissä ennenkin, ja menettäneet keskittymisemme hetkeksi. Vastustaja saattaa silloin iskeä toisenkin maalin, mutta tänään ei näyttänyt siltä, Klopp jatkoi Sky Sportsin mukaan.

Kotiottelu on vielä jäljellä.

– Olemme puoliajalla 0-1 -tappiolla. Emme luovuttaneet tässä pelissä, joten miksipä luovuttaisimme nyt? Atlético tulee tuntemaan Anfieldin.