Liverpool kohtaa Atlético Madridin Mestarien liigassa tiistaina, ja monen mieleen nousee joukkueen putoaminen samaa vastustajaa vastaan vuonna 2020. Jürgen Kloppin ryhmä hävisi tuolloin molemmat ottelunsa madridilaisille, ja managerin kommentit tapahtumien jälkeen olivat myrkyllisiä.

LUE MITEN KLOPP KUTSUI ITSE ITSEÄÄN HUONOKSI HÄVIÄJÄKSI

Klopp ei nytkään pyörrä tuolloisia puheitaan, mutta selittää niitä silti hieman.

– Toisen pelin jälkeen olin silloin vihainen ja pettynyt monien asioiden yhteisvaikutuksesta. Koko maailmassa kaikki meni silloin pieleen, saksalainen sanoo viitaten muun muassa koronapandemiaan.

– Me pelasimme sellaista joukkuetta vastaan, joka on täynnä maailmanluokan nimiä. He keskittyivät täydellisesti puolustamiseen.

Tuttu vastapari saa nyt asioita vähän rauhallisemmin käsittelevältä saksalaiselta ansaitsemansa tunnustuksen, mitä tulee saavutettuihin tuloksiin.

Diego Simeone tekee kaiken oikein, hän on Espanjan mestari ja ollut seurassa pitkän aikaa. Hän pitää joukkueensa varpaillaan, ja saa heidät taistelemaan henkensä edestä. En voisi kunnioittaa enempää sitä kaikkea.

Samaa Klopp ei kuitenkaan halua omassa vaikutuspiirissään.

– Pidänkö siitä? Enpä juuri. Mutta se johtuu siitä että pidän täysin toisenlaisesta jalkapallosta. Sen vain pitää olla menestyksekästä, ja sitä Atléticon toiminta todella on ollut. Nyt he ovat muuttaneet systeemiä ja saaneet joitain pelaajia takaisin. He ovat tehneet vakuuttavaa työtä, ja saattavat olla mestareita uudelleen.