Championship: suorat livestream-lähetykset ilmaiseksi

Ilmaiset livestreamit Mestaruussarjan otteluihin ja Mestaruussarjan tähdistö markkina-arvon mukaan

Englannin toiseksi korkein sarjataso tarjoaa laadukasta jalkapalloa. NordicBet TV tarjoaa kaikki Mestaruussarjan ottelut suorina livestream-lähetyksinä ja täysin ilmaiseksi asiakkailleen.

Mestaruussarjassa pelataan toki sarjan voitosta, mutta ennen kaikkea noususta Valioliigaan. Mestaruussarja on Englannin Football Leaguen korkein divisioona. Alempia sarjatasoja ovat Ykkösliiga (League One) ja Kakkosliiga (League Two). Mestaruussarjan ensimmäinen ja toinen nousevat suoraan seuraavaksi kaudeksi Valioliigaan. Neljä seuraavaa pelaa pudotuspelit, joiden voittaja nousee myös Valioliigaan.

Valioliigassa ei kaudella 2018-19 ole yhtäkään suomalaista pelaajaa, mutta Mestaruussarjan puolella suomalaisia on useampia. Kirkkain suomalaistähti on Norwichissa ilmiömäistä kautta pelaava Teemu Pukki, joka oli joulukuuhun mennessä saanut jo kaksi ehdokkuutta kuukauden pelaajaksi marraskuussa ja syyskuussa.

Lisäksi suomalaisväriä Championshipiin tuovat maalivahdit Niki Mäenpää (Bristol) ja Anssi Jaakkola (Reading) sekä kenttäpelaajat Aapo Halme (Leeds), Nicholas Hämäläinen (QPR), Jaakko Oksanen (Brentford) sekä Marcus Forss (Brentford).

Miten näet Englannin Mestaruussarjaa ilmaiseksi?

Haluatko katsoa hyvälaatuiselta livestreamilta Englannin Mestaruussarjaa? NordicBet TV näyttää Englannin Mestaruussarjan ottelut suorina lähetyksinä ilmaiseksi asiakkailleen. Voit katsoa NordicBet TV:n livestream-lähetyksiä, kun pelitililläsi on vähintään 1€ rahaa.

Jos sinulla ei ole vielä livestreamin katseluun vaadittavaa pelitiliä, voit tehdä tilin TÄSTÄ. Ensitalletuksen myötä saat myös 100% talletusbonuksen 100€ asti. Eli jos talletat esimerkiksi 20€, saat 40€ pelirahaa. Livestreamin katsominen on täysin laillista eikä vaadi rahapelaamista.

Näin katsot livestream-lähetystä

1. Siirry NordicBetille TÄSTÄ.
2. Tee talletus (saat 100% talletusbonuksen 100€ asti).
3. Näet nyt kaikki Mestaruussarjan ottelut ilmaiseksi.

» Katso Englannin Mestaruussarjan matsit ilmaiseksi

Mestaruussarjan live-sarjataulukko

# Joukkue O V T H M P
1 Norwich City 38 23 9 6 77-48 78
2 Sheffield United 38 22 8 8 64-34 74
3 Leeds United 38 22 7 9 63-39 73
4 West Bromwich Albion 38 19 10 9 72-48 67
5 Middlesbrough 37 15 13 9 40-31 58
6 Aston Villa 38 14 15 9 68-54 57
7 Preston North End 38 15 12 11 58-50 57
8 Derby County 37 15 11 11 46-44 56
9 Bristol City 36 15 10 11 45-38 55
10 Sheffield Wednesday 38 14 13 11 48-51 55
11 Nottingham Forest 38 13 15 10 52-44 54
12 Hull City 38 14 9 15 54-56 51
13 Birmingham City 38 12 14 12 53-49 50
14 Brentford 37 13 10 14 60-50 49
15 Swansea City 36 13 8 15 45-46 47
16 Stoke City 38 10 17 11 37-42 47
17 Blackburn Rovers 38 12 11 15 52-60 47
18 Queens Park Rangers 38 12 8 18 45-59 44
19 Wigan Athletic 38 10 9 19 41-57 39
20 Millwall 37 9 10 18 41-55 37
21 Reading 38 8 13 17 40-56 37
22 Rotherham United 38 7 15 16 40-61 36
23 Bolton Wanderers 38 7 8 23 26-63 29
24 Ipswich Town 38 3 15 20 30-62 24

Mestaruussarjan TOP-11 markkina-arvon mukaan

Englannin Mestaruussarjassa on useita erittäin mielenkiintoisia pelaajia. Osa kärkkyy saumaa Valioliigassa ja osa taas saattaa jäähdytellä Mestaruussarjan puolella. Mestaruussarjasta puhuttaessa on hyvä muistaa, että sitä pidetään arvioissa jopa top-5-sarjojen jälkeen kovimpana.

Pelaajien markkina-arvoissa on hyvä huomioida Valioliigasta putoamisen merkitys. Suurin osa arvokkaimmista pelaajista pelasi vielä seuransa kanssa viime kaudella Valioliigaa.

Alla markkina-arvoltaan arvokkaimmat pelaajat pelipaikoittain. Pelijärjestelmänä 4-2-3-1 -pelisysteemi.

Maalivahti

Jack Butland, Stoke City
Markkina-arvo: 22 milj. euroa.
Englannin maajoukkueessa yhdeksän A-maaottelua pelannut Butland on kokenut kettu Mestaruussarjassa, vaikka maalivahdilla on ikää vasta 25 vuotta. Butland on nimittäin pelannut Valioliigassakin peräti 77 ottelua.

Puolustajat

Vasen laitapuolustaja: Bruno Martins Indi, Stoke City
Markkina-arvo: 10 milj. euroa.
Pääasiassa topparin paikalla nähty Indi, 26, voi pelata myös vasemmalla laidalla. Indi on edustanut useaan otteseen Hollantia A-maajoukkuetasolla. Lisäksi Indi pelasi Valioliigaa Stoken riveissä 52 ottelussa.

Vasen toppari: Ryan Shawcross, Stoke City
Markkina-arvo: 10 milj. euroa.
Shawcross, 31, on Manchester Unitedin kasvatti, joka siirtyi Stokeen vuonna 2008. Siirron jälkeen yhden A-maaottelun Englannin riveissä pelannut Shawcross on edustanut vain Stokea.

Oikea toppari: Jake Livermore, West Bromwich
Markkina-arvo: 9 milj. euroa.
Seitsemän A-maaottelua Englannin riveissä pelannut Livermore on 29-vuotiaana pelannut Valioliigaa peräti 178 ottelun verran, siihen päälle vielä 96 peliä Mestaruussarjaa. Toppari on urallaan edustanut West Bromin lisäksi muun muassa Tottenhamia, Leedsiä ja Hull Cityä.

Oikea laitapuolustaja: Craig Dawson, West Bromwich
Markkina-arvo: 8 milj. euroa.
Dawson on tunnetumpi topparin tontilla, mutta hän pystyy pelaamaan myös oikean laitapuolustajan tontilla. Dawsonilla on yksi ottelu olympialaisissa Iso Britannian joukkueessa. Dawson on Manchester Cityn kasvatti ja hän on pelannut urallaan 153 ottelua Valioliigan puolella.

Keskikentän keskusta

Keskikentän keskusta: João Carvalho, Nottingham
Markkina-arvo: 10 milj. euroa.
Kymppipaikalla pelaava Carvalho on kova vahvistus Mestaruussarjaan. Nottingham hankki portugalilaispelaajan 15 miljoonalla eurolla Benficasta heinäkuussa 2018. 21-vuotiaalla nuorukaisella on pelejä kaikissa Portugalin nuorisomaajoukkueissa.

Keskikentän pohja: Joe Allen, Stoke City
Markkina-arvo: 18 milj. euroa.
Muun muassa Liverpoolissa uraa tehnyt 28-vuotias Walesin maajoukkuepelaaja jäi Stokeen seuran pudottua Valioliigasta kauden 2017-18 päätteeksi. Allenilla on peliä vaille 200 esiintymistä Valioliigassa. Liverpoolin ja Stoken lisäksi Allen on edustanut urallaan kasvattiseuraansa Swanseata.

Hyökkäävä keskikenttä: Jack Grealish, Aston Villa
Markkina-arvo: 20 milj. euroa.
Grealish on Mestaruussarjan halutuin timantti tällä hetkellä. Grealish, 23, saattaa siirtyä jo tammikuussa 2018 Valioliigan puolelle. Aston Villan kasvatti pysyi vielä kesällä 2018 uskollisena seuralleen, mutta tulevaisuus on joka tapauksessa Valioliigan puolella.

Laiturit

Vasen laituri: Yannick Bolasie, Aston Villa
Markkina-arvo: 15 milj. euroa.
Vasemmalla laidalla pääosin viihtyvä Bolasie pelaa kuluvan kauden Aston Villassa lainalla Evertonista. Bolasiella, 29, on pitkä ura Englannin kentillä ja miehellä on tilillään 119 ottelua myös Valioliigan puolella, joissa on syntynyt 11 maalia ja 23 maaliin johtanutta syöttöä.

Oikea laituri: Britt Assombalonga, Middlesbrough
Markkina-arvo: 12 milj. euroa.
Keskushyökkääjänä tai oikealla laidalla pelaava Assombalonga hankittiin kesällä 2017 Nottinghamista 17,1 miljoonalla eurolla. 26-vuotiaalla hyökkäyspään pelaajalla ei ole vielä kokemusta Valioliigan puolella, mutta Mestaruussarjassa Assombalonga on tahkonut toista sataa ottelua.

Keskushyökkääjä

Jay Rodríguez, West Bromwich
Markkina-arvo: 12 milj. euroa.
Kokenut hyökkääjä Rodríguez on tuttu nimi myös Valioliigan seuraajille. Englantilaishyökkääjä on pelannut Englannin pääsarjan puolella 141 ottelua, joissa on syntynyt komeat 33 täysosumaa.

Muita arvokkaita pelaajia

Norwichin suomalaishyökkääjä Teemu Pukki on ollut vahvassa iskussa Mestaruussarjassa. Pukin markkina-arvo on lähtenyt jo nousuun viime kesän siirron jälkeen. Ennen tammikuuta 2018 Pukin markkina-arvo oli 2,5 miljoonaa euroa. Pukki oli Mestaruussarjan markkina-arvoltaan hyökkääjistä vasta sijalla 65.

Mestaruussarjassa kaudella 2018-19 maaleja mättäneet hyökkääjät Lewis Grabban ja Neal Maupay eivät keiku markkina-arvoltaan aivan sarjan kärjessä. Grabbanin markkina-arvo on 4,5 miljoonaa euroa, Maupayn arvo on 5 miljoonaa euroa. Lähimpänä sarjan korkeimpia markkina-arvoja on Chelseasta lainalla Aston Villassa pelaava Tammy Abraham, jonka arvo on 10 miljoonaa euroa.

» Englannin Mestaruussarjan matsit ilmaiseksi

Lähde: Transfermarkt