Arsenalin päävalmentaja Mikel Arteta availi seuransa siirtosuunnitelmia tulevan ikkunan osalta Sky Sportsille. Espanjalainen jotuu varautumaan lähes kaikkeen mahdolliseen.

– Mietteissämme on kaksi tai kolme erilaista skenaariota, joiden puitteissa valmistaudumme toimimaan. Riippuen siitä, mikä näistä toteutuu, voimme tehdä enemmän, vähemmän, tai sitten emme yhtään mitään.

Tilanne todella on epävarmuudessaan kaoottinen.

– On reagoitava päivittäin. Emme tiedä millainen taloustilanne tulee olemaan, emme tiedä miten sääntöjä sovelletaan, emmekä vielä tiedä edes koko siirtoikkunan ajoittumisesta. On todella paljon asioita, joita emme voi itse hallita.

Pandemia tuskin tuli kenellekään hyvään aikaan. Arsenalissa se katkaisi aavistuksenomaisen käänteen kokonaiskuvassa.

– Kun tulin seuraan joulukuussa, oli edessä melkoinen savotta. Kahdeksasta kymmeneen pelaajaan oli loukkaantuneina, ja muitakin ongelmia riitti. Kannattajien, pelaajien ja seuran yhteydet olivat solmussa silloin. Ensimmäiseksi oli muutettava energiatasoja, luottamusta ja pelaajien sitoutuneisuutta.

Käännös kohti valoa tapahtui lopulta melko nopeasti.

– Olin todella tyytyväinen siihen, miten kaikki olvat alusta asti mukana. Aloimme voittaa peräkkäisiä otteluita, ja mieliala oli selvästi positiivisempi.

FIFA kertoi keskiviikkona, että se mahdollistaa kesän siirtoikkunan siirtämisen eteenpäin, ja ohjeisti osapuolia jatkamaan pelaajasopimuksia siihen saakka, että kausi saadaan päätökseensä.

Arsenalissa lainalla ovat tällä hetkellä Dani Ceballos ja Cedric Soares – joista jälkimmäisen sopimus Southamptonin kanssa tosin päättyy jo kesäkuussa.