Liverpoolin supertähti Mohamed Salah kertoo olevansa ”iloinen” Barcelonan halusta hankkia hänet, mutta vakuuttaa pysyvänsä mieluummin nykyisessä seurassaan.

Espanjalaislähteiden mukaan Barcelonan päävalmentajaksi viime kuussa palkattu Xavi haluaa vahvistaa joukkueensa hyökkäyskalustoa ja on suunnannut katseensa Salahiin, jonka sopimus Liverpoolin kanssa päättyy kesällä 2023.

Kenties tämän hetken kuumimman jalkapalloilijan siirto pahasti sekä kentällä että sen ulkopuolella rämpivään Barcelonaan kuulostaa jo ajatuksen tasolla hullulta. Siirtoa tuskin tulee koskaan tapahtumaan, mutta Salah on joka tapauksessa imarreltu kiinnostuksesta.

– Luin uutisia siitä, että Xavi on kiinnostunut hankkimaan minut, Salah sanoi egyptiläiselle MBC:lle.

– Se tekee minut iloiseksi, että Barcelonan kaltainen joukkue on kiinnostunut minusta, mutta olen onnellinen Liverpoolissa.

– Katsotaan mitä tapahtuu tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä pysyn mieluummin Valioliigassa, koska se on maailman vahvin liiga.

Salah’n mukaan hänen jatkonsa Merseysidella on Liverpoolin seurajohdon käsissä.

– Olen sanonut jo useaan kertaan, että jos päätös on minusta kiinni, haluan pysyä Liverpoolissa. Mutta päätös on seurajohdon käsissä ja heidän on ratkaistava tämä ongelma, Salah tarkensi.

[readmore from=Liverpool]

Taloudellinen arvosi osoittaa, kuinka paljon seura arvostaa sinua ja sen, että he ovat valmiita tekemään mitä tahansa pysyäksesi, mutta itse päätös ei perustu pelkästään näihin taloudellisiin asioihin.

– On asioita, kuten joukkueen ja valmentajan kunnianhimo ja se, mitä hän haluaa tehdä joukkueen ja pelaajien kanssa, joita hän haluaa. Nämä ovat kaikki tärkeitä asioita päätöksenteossa.

29-vuotias Salah on ollut tällä kaudella täysin pysäyttämätön. Egyptiläistaituri on tehnyt 15 otteluun huimat 13 maalia ja antanut yhdeksän maalisyöttöä, ja hän johtaa sekä Valioliigan maali- että syöttöpörssiä ylivoimaisesti.

GOAL

@goal
Mohamed Salah: The best player in the best league in the world? 👑

Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.