Arsenal koki kovia, kun Manchester City voitti Etihadilla luvuin 3–1.

Manchester City lähetti sunnuntaina pelottavan viestin Anfieldille. Valioliigassa joutuu tänä keväänä venymään hurjaan suoritukseen, jotta yltää ykköseksi. Kärkipaikkaa pitävä Liverpool saakin varautua kaikkien aikojen mestaruuskamppailuun.

Valetoppari ratkaisi

Ottelu sai erikoisen alun. Arsenal pelasi avauspotkun lyhyenä taaksepäin, joten Manchester City pääsi antamaan koko joukkueen voimin kovan paineen pohjoislontoolaisille. Juuri tätä moni haluaa nykyään välttää ja pelaa avauspotkut suosiolla pitkinä.

Kaikki päätyi siihen, että vieraiden Alex Iwobi menetti pallon Aymeric Laportelle ja Sergio Agüero jatkoi baskin keskityksen 47 sekunnin jälkeen verkkoon.

City aloitti muodolla 4–3–3, joka eli pelin eri vaiheissa. City puolusti muodolla 4–3–3, mutta ryhmitys taipui. ”Valetoppari” Fernandinho nousi pohjalle, kun City piti pallon. Joukkueen numeroyhdistelmä muuttui tuolloin malliin 3–2–2–3.

City teki saman esimerkiksi lokakuun Hoffenheim-ottelussa, kun toppari John Stones nousi keskikentän pohjalle.

Guardiola ennakoi

Manageri Pep Guardiola haki tempulla määrällistä ylivoimaa keskustaan. Guardiola osasi ennakoida, että Arsenal vetäytyy syvälle. Arsenal aloitti sunnuntaina muodolla 4–4–2. Kärkipari Pierre-Emerick AubameyangAlexandre Lacazette laski erittäin syvällä syvälle, aivan omalle rangaistusalueelle saakka.

Stones aloitti tällä kertaa vaihtopenkillä. Tämä vei Taivaansinisten pääpelivoimaa: Arsenal nousi 11. minuutilla tasoihin, kun Laurent Koscielny puski päällä jatketun kulmapotkun verkkoon.

Fernandinho pohjusti isäntien 2–1-osuman. Hän kuljetti ensin keskustaan ja lainasi pallon hetkeksi Bernardo Silvalle. Fernandinho vaihtoi tämä jälkeen pelin painopistettä upealla syötöllä. Vasemmalla laidalla odottanut Raheem Sterling kiitti. Sterling ja İlkay Gündoğan loivat pikaisella yhdistelmällä avopaikan Agüerolle.

Tämä maali meni Guardiolalle. Juuri valetoppari Fernandinho teki tilanteessa eron. Niin teki 3–1-maalissakin, jossa hän hankki kuljetuksellaan vapaapotkun. City pelasi tilanteen nopeasti – ja Sterling pohjusti hattutempun Agüerolle.

Hurja viisikko

Guardiola panosti sunnuntaina jopa poikkeuksellisen rajusti pallonhallintaan. Purukumin lailla pallon tarraava Bernardo Silva aloitti oikealla laidalla. Silva, David Silva, Fernandinho, Kevin De Bruyne ja Gündoğan pyörittivät ”positional playtä” kauniisti.

Kerrataan vielä. Kaksi Silvaa, Fernandinho, De Bruyne ja Gundogan. Tätä on Valioliiga vuonna 2019.

Tämä on jopa pelottava viesti Anfieldille. Liverpool ja West Ham kohtaavat maanantaina London Stadiumilla. Liverpool voi venyttää tuolloin johdon jälleen viiteen pisteeseen, mutta voi varautua kaikkien aikojen kovimpaan mestaruustaistoon Valioliigassa.

Jürgen Klopp on tehnyt Anfieldilla loistavaa työtä, mutta saksalaiselta vaaditaan sinnikkyyttä, järjestelmällisyyttä ja kurinalaisuutta loppuun saakka, sillä Valioliiga on tällä hetkellä valmennuksellisesti ja pelaajalaadultaan kivikova sarja, jossa ei saa mitään ilmaiseksi.

Viime kaudella ylivoimainen Manchester City hengittää punaisten niskaan loppuun saakka.

Eero Laurila
Twitter: @eerolaurila