Näkökulma: Valioliigan kriisijoukkue rypee ongelmissa – taustalla on kahdenlaisia syitä

© Kuva: Getty Images

Tottenhamin kausi on ollut vaikea. Mauricio Pochettinon suojatit ovat Valioliigassa vasta 11. sijalla. Tänään joukkue kohtaa jopa kärkikahinoissa olevan yllättäjän, Sheffield Unitedin, kotikentällään. Tottenhamin paineet alkaa voittamaan Valioliigassa kasvavat viikko viikolta.

Tottenhamin ongelmien taustalla on hyvin loogisia syitä – jotkut niistä menevät päävalmentaja Pochettinon piikkiin ja jotkut niistä taas ovat sellaisia, joille Pochettino ei ole voinut mitään. Valmentamisen viheliäisyys on tosin siinä, että vaikka päävalmentaja ei joillekin asioille voi yhtään mitään, on hänen silti ratkaistava niiden tuottamat pulmat.

Asia, jolle Pochettino pystyi kesällä tekemään hyvin vähän, oli Christian Eriksenin halu etsiä uusia haasteita uralleen. Kesällä pyöri juttuja, että Eriksenin ohella muutkin Tottenhamin pelaajat olivat lähtökuopissa. Lopulta Eriksen jäi seuraan, koska häntä ei mikään seura aktiivisesti halunnut ostaa. Eriksen elää sopimuskautensa viimeistä vuotta, mikä tarkoittaa, että seurat saavat alkaa tammikuussa neuvottelemaan hänen kanssaan ilmaisesta siirrosta.

On selvää, että Eriksenin motivaatiotekijät ovat alhaalla. Pochettino ei oikein voi muuta, kuin toivoa, että hän saa revittyä Eriksenistä mahdollisimman paljon irti, sillä tanskalainen on äärimmäisen tärkeä palanen Tottenhamin hyökkäyspelaamista.

Tottenham elää tällä kaudella välikautta. Takana on yksi ajanjakso, ja edessä uuden ajanjakson rakentaminen uusien täsmähankintojen kautta. Eriksen on korvattava ensi kesänä. Myös puolustuslinjassa tulee olemaan uudistumisen tarvetta, kun esimerkiksi Toby Alderweireld tähyää muualle ensi kesänä ilmaisella siirrolla.

Henkisten tekijöiden lisäksi on olemassa myös taktisia tekijöitä, miksi Spursin kausi on lähtenyt heikosti käyntiin. Joukkue hallitsi viime kaudella palloa Valioliigassa lähes 57 prosenttia peliajasta. Tottenham laukoi 14,1 kertaa ja päästi vastustajan laukomaan vain 12,1 laukausta ottelua kohden.

Tällä kaudella tehot ovat kääntyneet ylösalaisin. Tottenham on laukonut vain 12 kertaa ja päästänyt peräti 15 laukausta omiin ottelua kohden. Pallonhallinta on pudonnut 53 prosenttiin.

Vaikka Tottenhamilla riittää puolustuspelissäkin tekemistä, on hyökkäyspeli se pelin osa-alue, jossa on nähty eniten taantumista. Hyvä hyökkääminen on luonut jalansijat Tottenhamin aggressiiviselle puolustamiselle, jossa jatkuva paineistaminen on isossa roolissa. Jatkuvan paineistamisen pelaamista on vaikea suorittaa, jos hyökkäyspeli ei toimi.

Yksi mielenkiintoinen ilmiö on se, miten Tottenham syöttää palloa rakentelussaan tällä kaudella verrattuna viime kauteen. Tottenham on syöttänyt vain 49 pitkää syöttöä ottelua kohden tällä kaudella, eli noin yhdeksän prosenttia sen syötöistä on pitkiä. Tottenham syöttää siis vähiten pitkiä syöttöjä koko sarjassa.

Viime kaudella syöttökartta oli hieman toisenlainen. Tottenham syötti 60 pitkää syöttöä ottelua kohden, eli 11 prosenttia sen syötöistä oli pitkiä. Pitkät syötöt olivat Tottenhamin ase kolmessa eri tilanteessa. Silloin kun vastutajan prässi purettiin pitkällä target-syötöllä, silloin kun tilaa haluttiin voittaa pitkällä laidanvaihdolla ja silloin, kun pallo pelattiin tappioasemassa Fernando Llorenten päähän.

Pallonhallinta on vähentynyt, mutta palloa syötetään useammin lyhyillä syötöillä. Tottenhamin tapauksessa tämä ei ole filosofinen muutos, vaan lopputulema, johon on ajauduttu. Ajautuminen on tapahtunut, koska Tottenhamin pallonhallintavaiheessa on rakenteellisia puutteita.

Laidanvaihdoille ei ole vaihtoehtoja yhtä hyvällä ajoituksella, kuin viime kaudella, target-pelaaja Llorente on poistunut joukkueesta ja oman kolmanneksen pallonhallinta vastustajan prässiä vastaan sakkaa. Maalivahti Hugo Lloris on esimerkiksi syöttänyt ottelua kohden vähiten syöttöjä, kuin koko Spurs-uransa aikana. Palloa ei siis kierrätetä yhtä maltillisesti maalivahdin kautta, kuin viime kaudella. Ja kun kierrätetään, ei Llorisilla ja puolustajilla ole yhtä laadukkaita etenemisvaihtoehtoja kuin viime kaudella.

On mielenkiintoista seurata, miten motivaatiotekijät ja kaikenlainen siirtomarkkinahöpinä vaikuttavat pelaajien suorituskykyyn talven aikana. Tämän lisäksi on kiinnitettävä katse Pochettinoon. Hänen on keskityttävä pallonhallinnan rakenteellisten tekijöiden kehittämiseen ja etenkin siihen, miten pelaajien pelattavaksi liikkuminen mahdollistaa laadukkaat syöttövaihtoehdot.

Jussi Leppälahti