Näyttää siltä, että Manchester United on kolmen pelaajan perässä, kun siirtoikkunan aika tulee. Oletettavasti tähtipoika Jadon Sancho, uusi toppari, sekä viimeisimpänä nimenä Ajaxin Donny van de Beek.

Jälkimmäinen tuli kieltämättä itselle pienenä yllätyksenä ja arvioisin karkeasti, että siirron todennäköisyys on tällä hetkellä noin 60-70 prosentin luokkaa.

Miksi Manchester United on nuoren hollantilaisen perässä ja miten hän sopii entuudestaan täyteen keskikenttään? Aluksi siirrossa ei tunnu objektiivisesti olevan paljoa järkeä, mutta pinnan alta paljastuu sittenkin erittäin mielenkiintoisia asioita.

Hyvät välit

Ajaxin urheilutoimenjohtajana toimii Manchester Unitedin entinen huippumaalivahti Edwin van der Sar. Välit punaisiin paholaisiin ovat toisin sanoen erittäin hyvät. Van der Sar paljasti myös tiedot Unitedin konkreettisesta mielenkiinnosta, ja suhteellisen luotettavat lähteet raportoivat neuvotteluista. Itse annan harvalle nykypäivän lähteelle painoarvoa, mutta pikkulinnut lauloivat mielenkiinnosta myös muualta, ennen United-huhuja.

Donny van de Beek näytti pitkään olevan menossa Real Madridiin, mutta siirto näyttää sittenkin kariutuneen. Luonnollisesti media saattaa aina toimia välikätenä ja voimavarana omien neuvotteluvalttien parantamiseksi. En kuitenkaan pidä sitä skenaariota aivan liian todennäköisenä tässä tapauksessa.

Mitä Donny tuo?

Olin aluksi tosiaan hyvin skeptinen mahdollisen siirron suhteen, sillä Paul Pogba on kuntoutunut, akatemia elää ja voi hyvin, ja United hankki äskettäin Bruno Fernandesin, joka on ehdoton avauksen mies. Kysymys kuuluu siis ensinnäkin, minne Donny mahtuu?

Vastauksen saamiseksi on ensin tutkailtava millainen pelaaja Donny van de Beek on. 2018-19 kaudella van de Beek pelasi tilaa tulkitsevana kymppinä Ajaxissa ja oli samalla iso osa seuran Mestarien liigan menestystä.

Artikkeli jatkuu Tweetin jälkeen

What was so impressive about Van De Beek was how similar his numbers were in the CL to the Eredivisie last season. 0.3 xG and 8.87 touches in the box and a dribble a game are really impressive and all the stats above are not possession adjusted.

Donny menee tietyllä tapaa “raumdeuter” eli tilan tulkitsijan roolin alle. Miettikää Thomas Mülleriä tai Dele Allia. Pallottomat liikkeet ovat van de Beekin tavaramerkki. Hänen energiaansa eivät monet myöskään pysty vastaamaan. Kaiken lisäksi kosketuksia tulee todella paljon boksissa, mikä kertoo sekä liikkeiden laadusta, että määrästä.

Hiljalleen alkaa kuva muotoutumaan, mutta kenties ei sittenkään? Tämä kausi on tuonut kuitenkin uusia vastauksia haluttuun kysymykseen.

Ajaxista lähti täksi kaudeksi pelaaja jos toinenkin, ja samalla on van de Beekin rooli muuttunut. Elintärkeissä otteluissa euroopan illoissa on painotus ollut edelleen hyökkäävänä keskikenttänä, mutta van de Beek on pelannut keskimäärin tällä kaudella selkeästi alempana. Puolustavan keskikentän, sekä perinteisen kasin roolit ovat tulleet hänelle entistä tutummiksi. Monipuolisuutta on tullut lisää.

Tarkempaan syyniin

Voimme todeta siis, että van de Beek on muovautunut entistä monipuolisemmaksi pelaajaksi. Tämä vastaus ei kuitenkaan yksinään tyydytä henkilökohtaisesti. Monipuolisia aseita on maailma pullollaan, mutta mikä on herättänyt kiinnostuksen juuri Donnya kohtaan?

Saatavuus

Tänä päivänä saatavuus korostuu entisestään, ja modernin jalkapallon vaatimukset asettavat uusia haasteita. Pelaaja voi olla kuinka lahjakas tahansa, mutta jos hän ei ole saatavilla, ei hän myöskään hyödytä joukkuetta.

Kaudesta 2017-18 alkaen Donny van de Beek on ollut ainoastaan poissa yhteensä 55 päivää pelikentiltä. Uskomaton saldo, ja varmasti myös yksi konkreettinen kulmakivi mielenkiinnon takana.

Sattumalla on aina osuutensa kaikessa, mutta tämä kiehtoisi itseä valmentajana. Riskin osuutta on hyvä minimoida.

Vaihtoehto

Yleensä mietitään hankintoja avauksen kannalta. Valmentajilla on yleensä lempiryhmitys, ja hankinnat menevät yleensä suoraan avaukseen – joko kierrättämään tai vaihtoehtoisesti tuomaan kilpailua avauspaikoista. Aletaan pääsemään asian ytimeen.

Donny van de Beekin siirtohinta lienee jossain 40-50 miljoonan euron välissä. Summa, joka on harvalle seuralle edes realistinen. Eli selkeä avauksen mies?

En itse usko vastauksen olevan näin mustavalkoinen, mutta en myöskään pidä sitä ongelmana ja selitän luonnollisesti myös miksi.

Ensinnäkin Donny ei olisi niin sanottu avauksen pelaaja, mutta ei myöskään kierrättäjä. Paradoksi ensisilmäyksellä.

Vetoan itse siihen, että ”avaus XI” ja ”toinen XI” ovat kohta muinaisia käsitteitä ja minuutit menevät intensiteetin kasvun myötä tulevaisuudessa sulavammin tasan.

Ole Gunnar Solskjær on suosinut tällä kaudella enimmäkseen 4-2-3-1- ja 3-4-1-2-muotoja. Kymppipaikka on siis muodoissa tarjolla, mutta entä Bruno?

Uskon, että tulevalla kaudella United siirtyy vahvemmin kohti 4-3-3- ja 4-4-2-timantti-muotoja. Se vapauttaa yhden hyökkäävän keskikentän sijan paikkoja kahdelle, tai jopa kolmelle hyökkäävälle keskikentälle. Yhtäkkiä yhtälössä on selkeästi enemmän järkeä.

Taktinen joustavuus ja kierrätys

Moderni jalkapallo kehittyy uskomatonta vauhtia eteenpäin ja se tarkoittaa myös, että meidän ymmärrys jalkapallosta muuttuu jatkuvasti monella tavalla. Pep Guardiola haali Manchester Cityyn Riyad Mahrezin, jonka monet ehtivät tituleeraamaan kalliiksi flopiksi avauskauden jälkeen. Kuinka kävikään?

Riyad Mahrez on ollut yksi Manchester Cityn tärkeimpiä palasia tällä kaudella ja Leroy Sanélta paukkui polvi. Vammoja tulee, joten joukkueiden on oltava varautuneita ja materiaalin on syytä olla leveä sekä monipuolinen. Takaisin Manchesterin punaisiin.

On epätodennäköistä, että Paul Pogba olisi jälleen yhtä isoa osaa tulevasta kaudesta sivussa, mutta entä jos? Samalla pystyy yksi uusi keskikenttä kierrättämään pakkaa sulavammin, mikä taas auttaa kuormituksen pienentämisessä. Vähemmän loukkaantumisia, parempi kilpailutilanne ja korkeampi taso viikosta toiseen, jos rouva fortuna tämän sallii. United on ailahdellut erinäisistä syistä paljon viime vuosina. Keskikentän leveys ei olisi enää yksi niistä.

Mutta miksi juuri Donny?

Jos joku muistaa niin Ole Gunnar hyödynsi Jesse Lingardia ajoittain ysinä/kymppinä prässätessä. Muoto näytti jotakuinkin 4-3-3-muodolta ja iso prässivastuu kertyi Lingardille, joka on luonnollisesti erinomainen juuri siinä. Donny van de Beek menee samaan kategoriaan.

Donny on erinomainen prässäämään, taklaamaan ja voittaa kaksinkamppailuja isolla prosentilla. Hän on toisin sanoen erittäin työteliäs keskikenttä, joka tuottaa erinomaisia numeroita myös hyökkäyssuuntaan. Hän ei kuitenkaan ole puolustava keskikenttä.

Donny van de Beek edustaa kuitenkin kaikkea, mistä Solskjær pitää. Hän on nöyrä, tunnollinen ja tekee aivan uskomattoman määrän töitä. Se tulee samalla tarpeeseen, sillä Pogba, Fernandes sekä Fred haluavat paljon palloa keskikentällä. Tarve pallottomalle liikkeelle korostuu.

Donny van de Beek on erinomainen tulkitsemaan ja manipuloimaan tilaa, eikä hänellä myöskään ole tarvetta loistaa, vaikka hän usein eksyy ratkaiseville tonteille. Tässä mielestäni vastaus isoilta osin piileekin.

Kirjoitin aikaisemmin Jack Grealishin huhuista Unitediin, mutta näyttää entistä todennäköisemmältä, että Pogba jää – joten tarve Grealishille pienenee. Kuten olen myös aikaisemmin maininnut, on United joukkue, jota seuraan erityisen tarkasti, mikä saattaa luoda ajatusharhoja ja vääristymiä. Mutta. En usko, että näin olisi asian laita tässä tapauksessa.

Mitä laitetaan?

Aivan kuten Chelseassa, alkaa myös Manchesterissa olemaan hyvin mielenkiintoinen cocktail kasassa. Ainesosina ovat punaisissa perinteisiä asioita Unitedin DNA:sta, kuten vauhti, taito sekä kivenkova alakerta. Nämä alkavat olemaan kohtapuolin kohdillaan.

Jotta cocktail saa tasapainoisen maun ja sopivan vivahteen, tarvitsee se vielä ripauksen armotonta työmäärää, sekä pallotonta epäitsekästä liikettä. Niitä van de Beek tuo.

Donny ymmärtää milloin, minne ja miten liikkua joukkuekavereiden mukana. Uskon näkemäni perustella myös, että United kehittyy vahvemmin hybridi-mallistoa kohti.

Tällä tarkoitan, että kärkikolmikko tai kärkinelikko liikkuu laajasti ja suhteellisen vapaasti.

Tällä tarkoitan myös, että kolmen tai neljän pelaajan keskikenttä alkaa saamaan yhä enemmän vapauksia liikkua laajasti ja vaihdella pelipaikkoja niin kauan, kun prinsiipit ja tasapaino säilyvät kasassa.

Tuomio

Ensiksi en ymmärtänyt laisinkaan Donny van de Beekin huhuja Unitediin. Mieli tuppaa jäämään puhtaan taidon ja estetiikan vangiksi. Samalla; eihän Donny niin sanotusti mene suoraan avaukseen?

Mitä enemmän tapausta tutkin, sitä enemmän alan sitä myös ymmärtämään. Joukkue kaipaa edelleen tasapainoa ja uhrautumista, sekä luonnollisesti laadukkaita vahvistuksia. Donny van de Beek on ehdottomasti pelaaja, joka veisi tätä selkeästi lähemmäs kohti päämäärää.

Donny van de Beek on arvokas, epäitsekäs timantti, joka loistaa kun vieressä on taitoa ja paljon liikettä. Näin oli 2018-19 Ajaxissa, ja näin näkisin myös tilanteen olevan tulevassa Unitedissa, jos herra on punaisiin paholaisiin siirtyäkseen.

Lämpenen idealle, ja koska saatavuus, energia ja yhtä laaja työkalupakki ovat harvinaisia, en myöskään pidä 40-50 miljoonan euron siirtohintaa kohtuuttomana.

Tähän kylkeen, jos United onnistuu lisäämään vielä topparin sekä oikean laidan, alkaa kokonaisuus olemaan erinomaisella tasolla. Chelsea ja United ovat monella tapaa samassa veneessä, ja paluu huipulle alkaa molemmilla lähenemään.

Edessä on vielä monia muttia ja vastaamattomia kysymyksiä, mutta nostan ehdottomasti hattua molempien seurojen toiminnalle viime aikoina. Akatemiat elävät ja voivat hyvin, hankinnat tuntuvat olevan järkeviä ja seuralegendat ovat vastanneet toistaiseksi mielestäni hyvin huutoon, vaikka epäilijöitä ja vihaajia varmasti edelleen löytyy.