Cardiffin manageri Neil Warnock myöntää harkinneensa jopa jalkapallon jättämistä kokonaan viimeksi kuluneen viikon aikana.

Seuran tuoretta ennätyshankintaa Emiliano Salaa kuljettanut pienkone katosi tutkista viime maanantaina Englannin kanaalin yllä. Viralliset etsinnät on lopetettu, ja argentiinalaisen uskotaan kuolleen.

– On mahdotonta nukkua. Olen ollut jalkapallomanagerin työssä vuosien ajan, ja tämä on ollut ylivoimaisesti urani vaikein viikko, 70-vuotias Warnock sanoo London Evening Standardin mukaan.

[readmore from=Emiliano-Sala]

– Se on ollut traumaattinen viikko, enkä vieläkään ole oikein ymmärtänyt tilannetta. Se iski minuun todennäköisesti kovemmin kuin kehenkään muuhun, sillä olen tavannut pojan ja keskustellut hänen kanssaan viimeksi kuluneen 6–8 viikon aikana.

Warnock sanoo, että hän miettii asiaa eniten ollessaan yksin tai kotona. Cardiffin pelaajille ja henkilökunnalle on tarjottu ammattiapua tapahtuneen johdosta.

– Sen on huomannut, että kolme tai neljä pelaajaa on ollut todella surkeana.

Joukkue palaa tositoimiin tiistai-iltana matkustaessaan Arsenalin vieraaksi Valioliigassa. Ottelun yhteydessä järjestetään kunnianosoitus Salalle.