Newcastle otti valtavan voiton kohti sarjapaikan säilyttämistä lauantain ensimmäisessä valioliigaottelussa. Harakat otti vauhdikkaiden käänteiden jälkeen pisteet vajaamiehiseltä West Hamilta 3-2-lukemilla.

Newcastle menetti ottelun toisella puoliskolla kahden maalin johtonsa, mutta Arsenalista lainalla pelaavan Joe Willockin voittomaali 83. minuutilla toi joukkueelle täyden pistepotin.

Isäntäjoukkue iski ottelun avausmaalin 36. minuutilla West Hamin puolustuksen tunaridessa pahemman kerran.

Allan Saint-Maximin irtaantui läpiajoon ja laiturin laukaus kimposi Issa Diopin ja maalivahti Lukasz Fabianskin kautta vieraiden omaan maaliin.

Craig Dawson ajettiin samassa tilanteessa ulos toisella varoituksella.

Muutama minuutti myöhemmin West Ham koki seuraavan takaiskun, kun Fabianski tunaroi taas maalilla. Puolalalainen rähmi kulmatilanteessa pallon näpeistään ja Joelinton pääsi sijoittamaan irtopallon sisään.

West Ham paransi toisella puoliskolla. 73. minuutilla Issa Diop puski kavennuksen boksin sisältä. Keskityksen tarjoili Jarred Bowen.

Hetkeä myöhemmin joukkueelle vihellettiin rangaistuspotku, josta Jesse Lingard sijoitti pelin tasoihin.

West Hamin kiri ei lopulta tuonut palkintoa pisteiden muodossa. 83. minuutilla Matt Ritchie tarjoili tarkan keskityksen ja Joe Willock puski ottelun voittomaalin jättäen pisteet kotijoukkueelle.

Newcastle nousi voitolla sijalle 16 ja eroa putoamisviivaan on jo yhdeksän pistettä. West Ham pysyy sarjassa neljäntenä viimeisellä Mestarien liiga -sijalla.