Chelsean N’Golo Kantéta veikkaillaan potentiaaliseksi kultapallon, eli Ballon d’Or -palkinnon voittajaksi tänä vuonna.

Jo aiemmin Paul Pogban luottamuslauseen saanut keskikenttäpelaaja ansaitsisi tulla huomioiduksi maailman parhaana jalkapalloilijana, myös tämän kotimaa Ranskan korkeimman poliittisen johdon mielestä.

Ranskan virkaa tekevä presidentti Emmanuel Macron puhui torstaina RMC:lle, ja osoitti tukensa 30-vuotiaalle.

– Hän on esimerkki koko maan nuorisolle. Kun katsomme hänen kauttaan seurassa, ja mietimme mitä tapahtuu EM-kisoissa, olen varma että hän ansaitsee Ballon d’Orin.

Presidentti rinnasti Kantén maajoukkueensa varsinaiseen supertähteen.

– Hän ja Kylian Mbappé ovat hienoja ihmisiä, jotka jakavat yrittämisen ja yhtenäisyyden arvot. He ovat uskollisia seuroille, joista ovat lähteneet. Kaikki tämä on todella merkittävää koko maalle; urheilu on aina enemmän kuin vain urheilua.

Kantén matka seuratasolla on kulkenut Boulognesta Caeniin, josta vuonna 2015 Leicesteriin, ja vuotta myöhemmin edelleen Chelseaan. Valioliigamestaruuden keskikentän dynamo on voittanut molemmissa edustamissaan englantilaisseuroissa.