Valioliigan 33. kierros starttaa tänään lauantaina Norwichin ja Brightonin välisellä ottelulla. Kyseessä on Kanarialintujen viimeinen tilaisuus herätellä toivoa Valioliigassa säilymisestä, sillä tappio hyvin paljolti sinetöisi joukkueen paluun Englannin Mestaruussarjaan.

Norwich on seitsemän pisteen päässä putoamisviivan paremmalta puolelta, kun kautta on jäljellä enää kuuden ottelun verran. Daniel Farken miehistö kohtaa seuraavassa kolmessa ottelussaan Valioliigan kolme muuta putoajaehdokasta, mikä tekee jokaisesta kamppailusta ns. kuuden pisteen pelin.

Voitto Brightonista (15.), Watfordista (17.) ja sen jälkeen West Hamista (16.) toisi keltapaidat saman tien lähemmäs pelastusta. Valioliigassa säilymisestä on kuitenkin turha haaveilla, ellei iltapäivän ottelusta tule voittoa. Käännetään katseet siis kello 14:30 starttaavaan Brighton-kamppailuun.

Maalintekoon löydyttävä ratkaisu

On itsestäänselvää, ettei Norwich voi edes haaveilla voitoista, ellei se tee maaleja.

Norwich on tällä hetkellä neljän ottelun mittaisessa maalittomassa putkessa, eikä se ole onnistunut tekemään kuin neljä maalia koko vuonna. Joukkueen tähtihyökkäjä Teemu Pukki on ollut kuin varjo omasta itsestään koronatauon jälkeen, minkä takia hän avaa taas kerran penkiltä.

Piikissä aloittaa Josip Drmic, joka on tehnyt tällä kaudella yhden valioliigamaalin. Joukkueen toiseksi paras pistemies Todd Cantwell aloittaa myös penkiltä.

Norwich City FC

@NorwichCityFC
🚨 TEAM NEWS 🚨

▪ Klose returns from suspension
▪ Hernandez starts on the wing
▪ Duda and Drmic return

#ApartButTogether 💛 #NORBHA

Brighton & Hove Albion

@OfficialBHAFC
🚨 Team news is in!

💪 Here’s how we line-up to take on @NorwichCityFC this lunchtime!

📲 @SnickersUKCom 📲

#BHAFC 🔵⚪️

Miksi Norwich voi voittaa?

Tilastojen valossa Norwichilla on hyvä tilaisuus selättää Brighton tyhjänkin kotistadioninsa nurmella. Brightonilla on nimittäin melko huono historia Norwichin vieraana.

Rantakaupunkilaiset ovat voittaneet vain yhden ottelun joukkueen 11 viimeisestä vierailusta Carrow Roadilla.

Kun otetaan huomioon vain lauantaina pelatut ottelut, ei Brighton ole voittanut yhtäkään sen viimeisestä 14 vieraspelistä Norwichia vastaan. Vuoden 1953 jälkeen tilille on kertynyt viisi tappiota ja yhdeksän tasapeliä.

Viimeksi kun Brighton voitti ottelun vieraissa, yksikään ihminen Kiinan ulkopuolella ei tainnut tietää koronaviruksen olemassaolosta. Tämä tapahtui siis silloin, kun Brighton otti kauden ensimmäisen voittonsa Arsenalista, 5. joulukuuta.

Valioliigan 33. kierros

Valioliigan huippuseurat voivat tänään hyödyttää Norwichin tilannetta entisestään, jos keltapaidat onnistuvat kaatamaan Brightonin.

Manchester United (5.) isännöi Bournemouthia (19.) ja Chelsea (4.) Watfordia (17.), kun Liverpool (1.) lähtee puolestaan hakemaan suurta kotivoittoa Aston Villasta (18.).

Lauantai 4.7.
14:30
Norwich-Brighton
17:00
Leicester-Crystal Palace
Man United-Bournemouth
19:30
Wolverhampton-Arsenal
22:00
Chelsea-Watford

Sunnuntai 5.7.
14:00
Burnley-Sheffield United
16:15
Newcastle-West Ham
18:30
Liverpool-Aston Villa
21:00
Southampton-Man City

Maanantai 6.7.
22:00
Tottenham-Everton