Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær on kertonut pelaajilleen, että nämä putoavat nopeasti takaisin maan pinnalle, jos alkavat uskoa seuran ympärillä kasvavaan mestaruushypeen.

Heikon kauden alun jälkeen kurssi kääntyi, ja moni puhuu nyt Unitedista varteenotettavana mestarikandidaattina Valioliigassa.

United nousee yksin liigan kärkipaikalle, mikäli se välttää tappion tämän illan Burnley-kamppailussa. Edellisen kerran joukkue on ollut tässä vaiheessa kautta ykkösenä joulukuussa 2012, mutta se ei norjalaisen mukaan merkitse mitään.

– Haluaisin ajatella, ettemme lähde tähän peliin miettien, mihin päädymme tiistai-iltana taulukossa, vaan mihin voimme päätyä taulukossa toukokuussa, 47-vuotias Solskjær korostaa ESPN:n mukaan.

[readmore from=Manchester-United]

– Sillä on merkitystä. Pisteitä kerääntyy koko kauden ajan, joten jos jossakin vaiheessa ajattelee ”oi, nyt olemme saavuttaneet sen, teimme sen” ja rentoutuu, silloin se iskee takaisin.

– Joten olemme hyvin keskittyneitä. Meillä on joukkueessa hyviä persoonia, pukuhuone on äänekkäämpi.

United ei ole voittanut ainuttakaan liigamestaruutta sen jälkeen, kun managerilegenda Sir Alex Ferguson eläköityi vuonna 2013. Solskjær voitti seuran riveissä aikanaan kuusi liigatitteliä pelaajana.