Chelsean entinen huippupelaaja Oscar, joka edustaa tällä hetkellä kiinalaisseura Shanghai SIPG:ta, on kertonut haaveilevansa paluusta Stamford Bridgelle.

Oscar siirtyi Chelseaan vuonna 2012 joukkueen voitettua edellisellä kaudella Mestarien liigan. Hän vietti melkein viisi vuotta lontoolaisseuran riveissä ja voitti viiden eri valmentajan alaisuudessa kaksi Valioliigan mestaruutta, Eurooppa-liigan sekä Liigacupin.

Jo ensimmäisten otteluidensa aikana Oscar teki Chelsean kauden hienoimman maalin, kun hän täräytti upean kaukolaukauksen Juventuksen verkkoon. Yhteensä hän maalasi Chelsean paidassa 38 kertaa 203 ottelussa.

Oscar kuvailee tarinaansa Chelsean paidassa ”kauniiksi”, eikä hän usko sen olevan vielä täysin ohitse. 29-vuotias haluaisi nimittäin palata seuraan ennen eläkkeelle jäämistä.

[readmore from=Chelsea]

– En ajattele Kiinasta lähtemistä. Projektini täällä on hyvällä mallilla. Mutta, urani lopussa, haluaisin palata Chelseaan, Oscar kertoi The Guardianin haastattelussa.

– Rakensin siellä kauniin tarinan ja menin Valioliigaan hyvin nuorena – aikana, jolloin fanit eivät luottaneet brasilialaisiin pelaajiin niin paljon. Autoin muuttamaan tätä näkemystä.

– Tulen olemaan hieman vanhempi, kun yritän toistaa tämän siirron. Mutta niin pitkään kun jatkan pelaamista hyvällä tasolla ja tilastoni ovat hyviä, uskon, että minulle on paikka Chelseassa.