Liverpool Echon saamien tietojen mukaan FC Barcelona on ilmoittanut Liverpoolille, että joukkueen laitahyökkääjä Ousmane Dembélé olisi saatavissa Anfieldille alennettuun hintaan.

Dembélé siirtyi Barcelonaan kesällä 2017 huimalla 125 miljoonan euron siirtosummalla. Hänen aikansa Camp Noulla on kuitenkin ollut suuri pettymys. Ranskan maajoukkuepelaaja on kärsinyt lukuisista vakavista loukkaantumisista ja tämän myötä hän on menettänyt asemansa joukkueessa lähes kokonaan.

Barcelonan kerrotaan pyytäneen Liverpoolilta Dembéléstä 80 miljoonaa euroa. Kyseessä ei missään nimessä ole pieni summa, mutta 125 miljoonaan euroon verrattuna hinta on tullut roimasti alas, kun huomioi, että pelaaja on edelleen vasta 22-vuotias.

Jürgen Kloppin kerrotaan arvostavan Dembéléä korkealle, joten häntä saattaa kiinnostaa riskin ottaminen pelaajan suhteen. On hyvä muistaa, että vielä muutama vuoksi taaksepäin Dembélé oli useiden mielestä yksi todennäköisimmistä nuorista pelaajista, jotka tulevat tulevaisuudessa voittamaan Ballon d’Orin, joten potentiaalia riittää.

Dembélé itse on Liverpool Echon mukaan kiinnostunut Kloppin ryhmään siirtymisestä.