Manchester United eteni jatkoon FA Cupin puolivälierissä kaadettuaan Brightonin Old Traffordilla lopulta luvuin 2-0.

Unitedin voittomaalista vastasi Romelu Lukaku.

Tiistaina kotikentällään Sevillalle Mestarien liigan neljännesvälierien toisessa osassa luvuin 2-1 nöyrtynyt Manchester United oli pakkovoiton edessä. FA Cup on nimittäin ainoa jäljellä oleva pokaali, jonka José Mourinhon miehistö voi vielä tällä kaudella napata itselleen.

Brighton aloitti ottelun vauhdikkaasti. Vieraat pelasivat aktiivista ja nopeaa jalkapalloa, mutta viimeiset ratkaisut ontuivat kerta toisensa jälkeen.

Manchester United heräsi kamppailuun mukaan noin kymmenen minuutin kohdalla, minkä jälkeen ottelussa mentiin päästä päähän aina avausjakson loppuun saakka.

Vajaat kymmenisen minuuttia ennen taukoa isännät menivät johtoon. Nemanja Matic keskitti laidalta ja Lukaku oli päineen välissä. Belgialainen puski Mourinhon suojatit johtoon ja samalla iski myös kamppailun voittomaalin. Osuma oli Lukakulle kauden 25.

Manchester United aloitti toisen jakson mallikkaasti. Isännät prässäsivät aktiivisesti, eikä Brighton kyennyt rakentamaan peliään ollenkaan. Brighton pääsi peliin enemmän mukaan noin tunnin kohdalla.

Se ei kuitenkaan auttanut, sillä Manchester United pisti pelin pakettiin vajaa kymmenen minuuttia ennen loppua. Ashley Young keskitti vapaapotkusta boksiin, josta Matic puski isännät kahden maalin etumatkalle ja FA Cupin semifinaaleihin.