ESPN raportoi, että Watford uhkaa Ranskan pääsarjassa pelaavaa Marseillea oikeustoimilla. Syynä on Marseillen tekemä sopimus keskikenttäpelaaja Pape Gueyen kanssa.

Watford hankki 21-vuotiaan Gueyen tammikuussa ilmaissiirrolla. Ranskalainen Gueye ei kuitenkaan missään vaiheessa siirtynyt Englantiin.

Le Havressa pelannut Gueye nimittäin väitti, että Watfordin kanssa tehty sopimus oli täynnä aukkoja. Hän koki olevansa oikeutettu perumaan siirtonsa, koska hän vaihtoi agenttia virheitä sisältävän sopimuksen jälkeen.

Watfordin mukaan sopimus oli valmis ja täysin pätevä, joten seuran mielestä Marseillella ei ollut oikeutta hankkia Gueyeä itselleen. Watford varoitti Marseillea etukäteen Gueyen kiinnittämisestä.

Marseille kuitenkin teki sopimuksen Gueyen kanssa, joten Watford odottaa FIFA:n puuttuvan asiaan.