ESPN kertoo, että Manchester Unitedin hintapyyntö Paul Pogbasta on 150 miljoonaa puntaa eli runsaat 167 miljoonaa euroa. ESPN:n lähteet sanovat, että United on käyttänyt verrokkina Neymarin arvoa, joka oli siirrossa Barcelonasta PSG:hen 222 miljoonaa euroa.

Pogba on puhunut mielenkiinnostaan uusia haasteita kohtaan, kun ainakin Juventus ja Real Madrid ovat osoittaneet kiinnostusta ranskalaistähdestä. Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær on kuitenkin todennut, että Pogban ja tämän agentin Mino Raiolan antama julkinen paine ei vaikuta seuran aikeisiin Pogbaa koskien.

Lisäksi ESPN kirjoittaa, että manchesterilaisseura ei ehkä ole enää kiinnostunut Southamptonin Mario Leminasta. Gabonin maajoukkuepelaajan odotetaan siirtyvän pois Southamptonista, ja Unitedia on väläytelty yhtenä mahdollisista kohteista.