Paul Pogba pelasi huippuottelun Manchester Unitedin ensimmäisessä valioliigakamppailussa eilen sunnuntaina. Ranskan maajoukkuetähti syötti kaksi maalia kun United murskasi Chelsean 4-0 Old Traffordilla.

Pogba on ollut kesän aikana vahvasti yhdistettynä sekä Juventukseen että Real Madridiin. United ei kuitenkaan ole vastaanottanut yhtäkään konkreettista tarjousta avainpelaajastaan.

Siirtoikkuna Espanjassa ja Italiassa on tosin auki vielä syyskuun alkuun asti.

Viime kauden päätyttyä Pogba kertoi havittelevansa ”uutta haastetta” täksi kaudeksi. Hän on kuitenkin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseensa Manchesterissa ja valmis antamaan joukkueelle kaikkensa joka ottelussa.

Pogba on siitä huolimatta jättänyt oven auki lähdölle vihjailevin kommentein ”kysymysmerkeistä hänen tulevaisuutensa yllä”.

– Olen aina tyytyväinen kun pelaan jalkapalloa. Teen sitä mitä rakastan, se on minun työni. Annan maksimit joka kerta kun olen kentällä, Pogba kertoi RMC Sportille Unitedin 4-0-voiton jälkeen.

– Nyt, kuten tiedämme, asioita on sanottu. Aika näyttää. Tulevaisuuteni yllä tulee aina olemaan kysymysmerkkejä.

– Mutta olen Manchesterissa nyt. Minulla on hauskaa joukkuetovereitteni kanssa. Haluan aina voittaa ja teen kaikkeni sen eteen.