Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Paul Pogba on näillä näkymin sivussa myös sunnuntain sarjaottelusta Southamptonia vastaan.

Pogba, 27, pelasi marraskuun maajoukkuetauon aikana kolme ottelua Ranskan kanssa, mutta kahdessa sen jälkeisessä Unitedin pelissä häntä ei ole nähty kokoonpanossa lainkaan. Manchesterilaisten manageri Ole Gunnar Solskjær on sanonut, että Pogballa on nilkkavamma, jonka hän sai maajoukkuekomennuksen aikana.

Scott [McTominay] ja Paul eivät harjoitelleet tänä aamuna, joten heidän osalta näyttää hyvin epätodennäköiseltä viikonloppua ajatellen, sanoi Solskjær perjantaina Goalin mukaan.

Pogban tilanne puhutti jo ennen maajoukkuetaukoa, sillä hän on saanut tällä kaudella todella vaihtelevasti vastuuta.

Marcus Rashfordin, Victor Lindelöfin, Aaron Wan-Bissakan ja Jesse Lingardin pelaaminen Southamptonia vastaan on vielä epävarmaa. Satavarmasti sivussa on ainoastaan Phil Jones, jota odotetaan takaisin Unitedin vahvuuteen joulun jälkeen.

Solskjær ei ole huolissaan, vaikka loukkaantuneita ja puolikuntoisia riittääkin tällä hetkellä.

– Olen todella tyytyväinen joukkueeseeni. Me vahvistumme. Minulla on joka viikko vaikeuksia valita 18 pelaajan ryhmä. Kenet jätän ulos? Olemme hyvässä tilanteessa.