Manchester United -legenda Paul Scholes paljastaa olleensa valmis vaihtamaan seuraa, jos manageri Sir Alex Ferguson ei olisi huolinut häntä takaisin eläkkeeltä vuonna 2012.

Scholes ripusti nappulakengät naulaan kesällä 2011, mutta hän teki myöhemmin yllätyspaluun Unitedin paitaan.

– Lopetin väärään aikaan, ja manageri sanoi minulle, että minulla oli annettavaa vähintään yhdeksi vuodeksi. Minusta ei tuntunut silloin siltä, ex-keskikenttäpelaaja sanoo beIN Sportille.

– Joulun aikaan valmensin nuorten joukkuetta ja edustusjoukkueella oli vaikeuksia. Mielestäni Fabio (Da Silva) ja Phil Jones pelasivat keskikentän keskustassa Blackburnia vastaan. Menin koputtamaan apulaismanageri Mike Phelanin oveen ja sanoin, että haluaisin tehdä paluun. Halusin tietää, mitä hän uskoi managerin ajattelevan, ja jos hän olisi sanonut ei, olisin lähtenyt jonnekin muualle pelaamaan. Minulla oli tarve pelata.

Phelanin mielestä ajatus oli loistava. Seuraavana aamuna Scholes meni tapaamaan Fergusonia, joka näytti välittömästi vihreätä valoa. Peliura jatkui vielä seuraavallakin kaudella.

– Tein sen virheen, että pelasin kauden loppuun, kun minun ei olisi pitänyt enää jatkaa. Muistan seuraavan kauden kolmannen tai neljännen pelin Tottenhamia vastaan ja Gareth Bale oli minua vastassa juoksemassa. Se oli siinä! Olin liian hidas edes potkaisemaan häntä, se oli ongelma.

Lähde: Independent.ie