Manchester Cityn luotsi Pep Guardiola ei innostu vihjailuista, joiden mukaan Manchester Cityn ja Liverpoolin välinen Valioliigan mestaruustaisto voisi ratketa vierasotteluissa Manchester Unitedia vastaan.

United lienee voittoputkestaan huolimatta ulkona kärkitaistelusta, mutta se voi vielä sekoittaa pakkaa kevään aikana. Joukkue isännöi Liverpoolia 24. helmikuuta ja Cityä 16. maaliskuuta.

Moni Unitedin kannattaja näkisi mieluummin Cityn mestarina kuin Liverpoolin. Guardiolalta kysyttiin, ottaisiko hän mieluusti ”palveluksen” vastaan Unitedilta ensin mainitussa ottelussa.

– Jos Liverpool on kaksi tai kolme pistettä meitä edellä mennessään Old Traffordille ja United 10 tai 12 pistettä meidän takanamme, mitä luulette minun ajattelevan päivää ennen tuota ottelua? manageri vastasi.

– Mutta en osaa sanoa. Myös meidän on mentävä Old Traffordille ja yritettävä voittaa siellä. Jos United lyö Liverpoolin – täydellistä – mutta jos United lyö meidät, tilanne pysyy samanlaisena. Me teemme mitä teemme Unitedia vastaan, (mutta) Liverpool-pelin suhteen emme voi tehdä mitään. Minulla ei ole (Ole Gunnar) Solskjærin puhelinnumeroa!

– Sen voimme tehdä, että lyömme Unitedin mennessämme sinne. On suuri virhe ajatella sitä, kun haluaa kilpailla kaikissa kilpailuissa ja keskittyä siihen mitä pitää tehdä. Ennen United–Liverpool -ottelua kerron teille selkeämmin, mutta molemmilla joukkueilla on paljon pelejä ennen noita pelejä.

Lähde: Sky Sports