Arsenalin kapteenin tehtäviä pitkään, jopa loukkaantuneena hoitanut Per Mertesacker kertoi tuntemuksistaan tuoreeltaan Arsène Wengerin eilisen eroilmoituksen jälkeen.

Yksi asioista oli sama, joka on kuultu todella monen pelaajan suusta vuosien varrella.

– Yksi suurimmista syistä siihen, että olen täällä, on Arsène. Tunnelmat juuri nyt ovat tunteikkaat. Tätä pitää sulatella, mutta juuri nyt olen surullinen.

Mertesackerin oma ura jatkuu Arsenalin akatemiavalmennuksessa – myös tämän saksalainen lukee Wengerin ansioksi.

– Hän on tukenut minua alusta saakka uskomattomalla tavalla. Hankkimalla minut seuraan, antamalla mahdollisuuden pelata täällä, tekemällä minusta kapteenin. Hän antoi minulle myös mahdollisuuden jatkaa uraani edelleen, mistä olen todella nöyrän kiitollinen.

Oppia toppari katsoo saaneensa nyt väistymässä olevalta managerilta niin pelaajana kuin ihmisenä yleensä.

– Olen oppinut paljon asioita kentällä, mutta myös sen miten pysyä rauhallisena vaikeissa tilanteissa. Sen, miten tuetaan ihmisiä ja luotetaan heihin – annetaan heidän tutkia omia ominaisuuksiaan.

– Muistot siitä, miten olemme voittaneet pokaaleita hänen kanssaan ja tehneet ihimisiä iloisiksi, ovat uskomattomia. Se, miten hän on tuottanut iloa ympärilleen vuosikausia, on hitonmoinen saavutus.

Lähde: Arsenal