Liverpoolin toimitusjohtaja Peter Moore jättää roolinsa. Seura vahvisti englantilaisen lähtevän elokuun lopussa.

Moore astui toimitusjohtajan paikalle vuonna 2017. Liverpool nimesi nykyisen markkinointijohtajansa Billy Hoganin korvaajaksi.

– Olen rakastanut täällä työskennellessäni jokaista minuuttia. Tunnen etuoikeutetulta vietyäni seuraa viimeisen kolmen vuoden aikana eteenpäin kaupallisten ja yhteisöllisten projektien kautta, Moore kehui seuran tiedotteessa.

– Ajatella että olemme voittaneet minun aikanani Mestarien liigan, seurajoukkueiden MM-turnauksen ja nyt Valioliigan. En olisi voinut uneksiakaan tästä.

Moore piti huolen ettei Liverpool elänyt yli budjettinsa. Seuran edellinen tilikausi tuotti viime vuodelta 42 miljoonan punnan voitot ennen veroja, vaikka seura käytti ennätykselliset 223 miljoonaa puntaa pelaajahankintoihin.