Keskikenttäpelaaja Phil Fodenin saattaa olla pakko lähteä Manchester Citystä uransa takia, arvioi entinen huipputoppari Rio Ferdinand.

Fodenista, 18, on tullut tärkeä osa Pep Guardiolan miehistöä, mutta nuorukainen ei ole päässyt vielä kertaakaan avauskokoonpanoon Valioliigassa.

Fodenin nykyinen sopimus ulottuu kesään 2024 saakka. Ferdinandin mukaan hänen täytyy pian alkaa punnita vaihtoehtojaan, mikäli peliminuutteja ei heru säännöllisesti.

– Hänessä on suuri potentiaali, mutta loppujen lopuksi hän tarvitsee peliaikaa. Hän ei tule saamaan sitä Manchester Cityssä. Jadon Sancho ei saanut, joten siksi hän lähti, Ferdinand sanoo talkSPORTin haastattelussa.

– Hän vaati säännöllistä peliaikaa ja päätti lähteä Borussia Dortmundiin. Rehellisesti sanoen, hän on osoittanut tuon päätöksen täysin oikeaksi – hän on nyt yli 100 miljoonan punnan arvoinen.

Foden on mainio pelimies, mutta Cityn keskikentällä kilpailu paikoista on yksinkertaisesti jäätävän kovaa.

– Jos keskikentällä tulee loukkaantuminen ja heillä on iso peli edessä, en näe hänen olevan se mies, joka tulee sisään täyttämään aukkoa. Jos esimerkiksi David Silva oli sivussa, silloin İlkay Gündoğan pelasi siinä tai Bernardo Silva korvasi hänet, painottaa Ferdinand.