Chelsea on ollut Barcelonan keskikenttäpelaaja Philippe Coutinhon perässä, mutta viimeiset tiedot Espanjasta ovat melkoinen takaisku kaupan toteutumiselle. Mundo Deportivo -lehden mukaan Barcelona on hyvin tiukka Coutinhon hintalapun suhteen.

Lehden mukaan Barcelonalla ei ole minkäänlaista aikomusta myydä Coutinho alle sadan miljoonan euron. Barcelona maksoi Coutinhosta 145 miljoonaa euroa kesällä 2018. Tällä kaudella Coutinho on pelannut lainalla Bayern Münchenissa, joka ei käyttänyt 120 miljoonan euron osto-optiota pelaajaan.

Chelsea on ollut huhujen mukaan varsin kiinnostunut Coutinhon hankkimisesta. Lehti kertoo kuitenkin, ettei Barcelona ole saanut vielä minkäänlaista tarjousta miltään joukkueelta Coutinhosta. Coutinhon markkina-arvo on laskenut vuoden aikana runsaasti ja on nyt vain 56 miljoonaa euroa. Coutinhon sopimus on voimassa kesään 2023 saakka.

Tiettävästi Coutinholla on haluja palata Valioliigaan, mutta tällä hetkellä ainakin Chelsea-kauppa näyttää hyvin epätodennäköiseltä. Varsinkin kun koronavirus on aiheuttanut taloudellista huolta seuroille. Tulevassa siirtoikkunassa tuskin tullaan näkemään sadan miljoonan euron kauppoja. Näin on ainakin uumoiltu.

Aiemmin toimittajamme Kim Keränen pohti näkökulmassaan, olisiko Chelsean järkevää ostaa Coutinho. Voit lukea artikkelin tästä.