Arsenalin sunnuntaina ottama selkeä 3-1 -voitto Tottenhamista vei joukkueet erilaisiin historian kirjoihin, kertoo BBC.

Gunnersille kirjattu voitto oli 600. Valioliigassa. Vastaavaan lukuun ovat yltäneet pohjoislontoolaisia ennen vain Chelsea (601) ja Manchester United (691).

Spurs puolestaan on sarjan historiassa vasta toinen joukkue, joka on kauden aluksi ensin voittanut kolme ensimmäistä otteluaan, sitten hävinnyt seuraavat kolme. Edellisen ja ainoan aiemman kerran näin on tapahtunut Evertonille, kaudella 1993-1994. Toffees sijoittui kyseisellä kaudella lopulta sijalle 17.