Päivän tiedot Watfordin leiristä eivät varmasti kuulosta hyviltä juuri nyt putoamisaluella olevan Leedsin korviin.

Hornets isännöi ottelun sekä itseään että Leedsiä vähemmän pelannutta Evertonia keskiviikkoiltana, samaan aikaan kun Leeds kohtaa Chelsean. Vicarage Roadin isäntien putoaminen Mestaruussarjaan on jo varmistunut, mikä saattaisi ennakoida joukkueen vapautuneisuutta pelissä. Sitä kuitenkin varjostaa kahden ehdottoman avainpelaajan poissaolo.

Sekä kärkipelaaja Emmanuel Dennis että laituri Ismaila Sarr ovat Toffees-kohtaamisesta sivussa polvivaivojen vuoksi – eikä siinäkään vielä kaikki.

Tom Cleverley sai vamman pelissä, minkä lisäksi Josh King ja Kiko Femenia ovat sairaina. Toivotaan että se menee ohi, mutta vielä niin ei ole käynyt, kauden jälkeen väistyvä manageri Roy Hodgson sanoo seuran sivustolla.

Juraj Kucka oli viime ottelusta poissa polvivaivan vuoksi, ja tulee olemaan poissa myös nyt. Olemme keskellä loukkaantumiskriisiä, Hodgson myönsi.

Watfordin lisäksi Norwich on jo varma putoaja. Viimeisen alas matkaavan paikan pyrkii kauden päätöspeleissä välttämään Leedsin ja Evertonin lisäksi Burnley. Joukkueiden viimeiset ottelut alla.

11.5.

Watford-Everton
Leeds-Chelsea

15.5.

Tottenham-Burnley
Leeds-Brighton
Everton-Brentford

19.5. Everton – Crystal Palace
19.5. Aston Villa – Burnley

22.5. (päätöskierros)

Arsenal-Everton
Brentford-Leeds
Burnley-Newcastle

LUE MYÖS:

Toinen putoaja Valioliigasta selvillä – seurasi Norwichin jalanjälkiä

Richarlison iski Evertonille toivoa – Chelsean kaataneen maalin tuuletus pyrotekniikan kera

Putoajaehdokas Leedsin tärkeä palanen loukkaantui – edessä pitkä toipumisaika

Burnley hiipimässä kuitenkin Valioliigaan myös ensi kaudeksi? ”Voimme luottaa vain itseemme”