Englannin A-maajoukkuepelaaja Raheem Sterlingin jatko seuratasolla on puhuttanut jo pitkään. Vuonna 2015 alkanut jakso Manchester Cityn palveluksessa saattaa olla päättymässä; vuoden kuluttua täyteen tulevalle sopimukselle ei toistaiseksi ole tehty jatkoa.

Sterling on ollut 13 osumallaan Cityn toiseksi paras maalintekijä päättymäisillään olevalla valioliigakaudella. 27-vuotias oli seuran sisäisen tilaston kärjessä, kunnes Kevin De Bruyne päätti keskiviikkoiltana paukuttaa neljä maalia Wolvesin verkkoon.

74 A-maaottelua Kolmelle Leijonalle pelannut lontoolainen on luonnollisesti monen seuran tarkkailun alla. Sekä Arsenal että Tottenham on mainittu kiinnostuneiksi ottajiksi kotimaassa. Vaikka Gunners-manageri Mikel Arteta on pelaajalle tuttu tekijä, ei tämän yhteyden uskota olevan siirtämässä häntä lähemmäs Emiratesia. Spursin Antonio Conten vetovoima ei tietojen mukaan myöskään ole Sterlingin mielessä erityisen suuri.

The Athletic kertoo, että Sterling on siirtämässä päätöksentekoa tulevaisuudestaan Englannin kesäkuisten Nations League -otteluiden jälkeiseen aikaan – siis ajankohtaan jolloin viimeinen City-sopimusvuosi on luultavimmin jo menossa.

Jatkosopimus manchesterilaisten kanssa ei toki ole poissuljettu vaihtoehto, vaikkakaan verrattain pieneksi tälläkin kaudella jäänyt rooli ei ole omiaan painottamaan tilannetta sinisten suuntaan.