Everton hankki kesällä Richarlisonin Watfordista noin 40 miljoonalla eurolla. Siirtosumma saattaa kasvaa aina 55 miljoonaan euroon saakka.

Monet kummastelivat korkeaa siirtosummaa, mutta 21-vuotias brasilialaislaituri on ollut Evertonin onnistujia kuluvan kauden aikana. Yhdeksän sarjaottelun aikana Richarlison on onnistunut kuudesti maalinteossa ja noussut Brasilian A-maajoukkueeseen.

Evertonin päävalmentaja Marco Silva ei ole yllättynyt Richarlisonin komeasta alkukaudesta.

– Onnistunut alkukausi on tärkeä uutinen hänelle ja seuralle. Maksoimme hänestä paljon rahaa. Kerroin jo silloin, ettei minulle ollut mitään epäselvää siinä, etteikö hän onnistuisi, Silva muistutti.

– Hän kykenee maalintekoon niin kärkenä kuin laiturinakin. Tärkeämpää on kuitenkin se, miten hän tekee töitä ja se, kuinka loistava yhteys hänellä on kannattajiemme kanssa työmoraalinsa ja asenteensa vuoksi. Hän on taistelija, Silva totesi lehdistölle.

Everton vierailee tänään Chelsean isännöitävänä.