Manchester Unitedin entinen toppari Rio Ferdinand on yksi ehdokkaista seuran ensimmäiseksi urheilutoimenjohtajaksi, kertoo Sky Sports.

Unitedin varapuheenjohtaja Ed Woodward on keskustellut pestistä Ferdinandin, 40, kanssa. Woodward haluaa täyttää paikan ennen ensi kauden alkua.

Manchester United haluaa tehtävään henkilön, joka tuntee seuran toimintatavat. Ferdinandin etuna on 12 vietettyä vuotta Old Traffordilla pelaajana.

Unitedin uuden urheilutoimenjohtajan työ keskittyy siirtomarkkinoihin, seuran akatemiaan ja edustusjoukkueen valmentajiston avustamiseen.

Manageri Ole Gunnar Solskjær on Sky Sportsin tietojen mukaan valmis työskentelemään urheilutoimenjohtajan kanssa toisin kuin hänen edeltäjänsä José Mourinho. Solskjær on myös osallistunut keskusteluun urheilutoimenjohtajan pestaamisesta.

Ferdinand pelasi Manchester Unitedissa 455 ottelua ja saavutti seurassa kuusi Valioliigan mestaruutta, Mestarien liigan voiton ja kaksi liigacupin mestaruutta.

Hän on toiminut lähinnä asiantuntijana televisiossa ripustettuaan nappulakengät naulaan neljä vuotta sitten.

Sky Sportsin mukaan toinen Unitedin ehdokas tehtävään on RB Leipzigin rekrytointipäällikkö Paul Mitchell, joka on aikaisemmin työskennellyt Southamptonissa ja Tottenhamissa.