Manchester Unitedin hyökkääjä Romelu Lukaku arvostaa suuresti MLS:ssä nykyisin pelaavaa Zlatan Ibrahimovicia. Lukaku kertoi Unitedin nettisivuilla, miten yksi tilanne Ibrahimovicin kanssa muutti hänen tekemistään paljon.

Lukaku ja Ibrahimovic pelasivat samaan aikaan Unitedissa vielä viime kaudella. Ruotsalaishyökkääjä siirtyi kesken viime kauden Los Angeles Galaxyyn. Lukakun mukaan Ibrahimovic osoitti harjoituskentällä todellista kilpailijan luonnettaan.

– Muistan yhden harjoituksen. Koska olimme molemmat kärkiä, emme koskaan olleet samalla puolella harjoituksissa. Kerran sitten oli pallontavoittelutilanne, johon hän tuli täysiä minua vastaan!

– Silloin tiesin, että tämä kaveri haluaa kilpailla ja hän aikoo pitää kiinni omasta pelipaikastaan. Se myös muutti minua. Se oli silmiä avaava hetki. Hänen täytyi tapella pitääkseen oman pelipaikkansa, Lukaku kertoi.

Lukaku ei kuitenkaan pelästynyt Zlatanin kovuutta harjoituskentällä, sillä pukukopissa hän oli miehen mukaan hyvää seuraa.

– Opin häneltä keskittymään paremmin ja työskentelemään kovasti, mutta myös nauttimaan jalkapallosta. Hän on kaveri, jonka kanssa voi olla myös todella hauskaa ja hänen persoonansa pukukopissa oli erinomainen, Lukaku kehui.