Kun Liverpool voitti edellisen kerran Mestarien liigan vuonna 2005, oli senegalilaisella Sadio Manélla ikää vasta 13 vuotta. Mané seurasi tuota finaalia kotikylässään Bambalissa ja muistaa pelin hyvin.

– Liverpool pelasi AC Milania vastaan vuonna 2005. 0-3 -tappiolla, sitten 3-3 ja rankkarit. Se on minulle iso muisto, Mané kertoo Guardianin haastattelussa.

– Katsoin peliä kotikylässäni Bambalissa kaverini kanssa. Hän turhautui 0-3 -tilanteessa, lopetti katsomisen ja juoksi hullun lailla karkuun. Kun hän palasi ottelun loputtua, hän ei voinut uskoa, että Liverpool oli voittanut. Eikä usko vielä tänä päivänäkään.

[readmore from=Liverpool]

– En kannattanut silloin Liverpoolia, vaan olin Barcelonan fani. Jos minulle kuitenkin olisi sanottu silloin, että pelaisin vielä joskus itse loppuottelussa, olisin pitänyt sitä uskomattomana. Toivottavasti voitamme, Mané jatkaa.

Nyt Mané kuitenkin pitää huolta siitä, että Bambalissa kannatetaan Liverpoolia eikä Barcelonaa – eikä varsinkaan Real Madridia. Liverpool-hyökkääjä pakkasi 300 Liverpoolin pelipaitaa laatikoihin ja lähetti ne kotikyläänsä ottelua varten.

– Juttelin sen edellisen voiton missanneen kaverini kanssa eilen. Hän on kova Liverpoolin fani ja asuu yhä Senegalissa. Hänen nimensä on Youssouph Diatta ja hän pyysi minulta, ettemme jäisi tällä kertaa 0-3 tappiolle, Mané naurahtaa.

– Kukaan kylässäni ei tee töitä finaalipäivänä. Kylässä asuu 2 000 ihmistä, minun perheeni myös. Lähetin kylään 300 Liverpoolin paitaa, jotta he voivat pukeutua niihin. Menen sinne kesällä MM-kisojen jälkeen, ja toivottavasti voin esitellä kaikille voittajien mitalia.