Liverpoolin entinen kapteeni Sami Hyypiä odottaa Merseysidelle paljon ilon hetkiä alkavalla valioliigakaudella. Hyypiän arvion mukaan Liverpoolin hankinnat ovat tehty huolella ja tarpeeseen.

– Liverpool vahvisti niitä osa-alueita, johon vahvistusta tarvittiin. Naby Keïta oli hankittu jo aiemmin ja hän tuo keskikentälle paljon uutta. Hänestä voi tulla todella tärkeä palanen joukkueeseen. Ainakin kesän harjoitusottelujen perusteella Keïta on kova vahvistus.

– (Xherdan) Shaqiri tuo mukanaan vaihtoehdon sekä antaa mahdollisuuden lepuuttaa hyökkäyspään pelaajia. Laatupelaaja hänkin. Lisäksi oli tietysti aika odotettua, että Liverpool hankkii uuden maalivahdin. Enkä usko, että ostopäätöstä tehtiin Mestarien liigan finaalin tapahtumien vuoksi. Uskon, että se päätös oli tehty jo aiemmin, Hyypiä sanoo Valioliiga.comille.

Hyypiä kuitenkin muistuttaa, että tämän kauden kannalta merkittävin hankinta tehtiin jo viime vuoden alussa. Virgil van Dijkin tulo Liverpoolin takalinjoille näkyi jo viime kaudella, nyt vieläkin enemmän.

– Van Dijk vastasi mielestäni kaikkiin odotuksiin. Hän otti johtajan roolin alakerrassa ja samalla myös ympärillä olevien pelaajien itseluottamus ja taso nousivat. Nyt joukkue on vielä tutumpi, joten hän tulee olemaan vielä parempi ja merkittävämpi pelaaja Liverpoolille.

– Pitkälle tämän vuoksi – ja täsmähankintojen – nostan Liverpoolin Cityn vahvimmaksi haastajaksi Valioliigassa.

Liverpool aloittaa kautensa Anfieldilla sunnuntaina. Vastassa on West Ham.

– Liverpool tulee ottamaan lentävän lähdön kauteen kotonaan. En usko, että West Ham pystyy laittamaan kapuloita rattaisiin, Sami Hyypiä arvioi.

Liverpool-West Ham pelataan sunnuntaina alkaen kello 15.30. Ottelua voi seurata Viasatin kanavilta ja Viaplay-palvelusta.