Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Scott McTominay on ollut sivussa tositoimista aina Tapaninpäivästä saakka. Nyt 23-vuotias on selättämässä polvivaivansa, ja toivoo olevansa Ole Gunnar Solskjærin käytettävissä tärkeässä Chelsea-ottelussa ensi maanantaina.

Kuntoutumisen odotettiin kestävän pidempään. McTominay jakaa kehuja paluunsa edistymisestä etenkin fysioterapeutti David Binningsleyn suuntaan.

– Olen tehnyt töitä ”Binnersin” kanssa, ja hän on ollut loistava. Hän on tehnyt aivan kaiken, siitä alkaen että on saanut minut liikkeelle kotoani. Mitä ikinä olenkaan tarvinnut, hän on hoitanut asian.

McTominayn poissaollessa United on pelannut kuusi liigaottelua, onnistuen voittamaan niistä vain kaksi.

Lähde: Daily Mail