On sanomattakin selvää, että kakkosmaalivahdin rooli voi olla hyvin turhauttava. Saatat harjoitella päivästä toiseen hyvin ja esiintyä eduksesi harjoituksissa, mutta kun ottelut tulevat eteen, olet kerrasta toiseen vaihtopenkillä.

Tätä kaavaa noudatetaan lähes kaikissa huippuseuroissa, myös Manchester Unitedissa. Sen karun asian argentiinalaistorjuja Sergio Romero on saanut viimeisten vuosien aikana kokea.

Argentiinan maajoukkuemies Romero siirtyi Man Unitediin imaisella siirrolla italialaisesta Sampdoriasta vuonna 2015 entisen päävalmentajansa Louis van Gaalin houkuttelemana. Siitä asti Romero on kantanut seurassa kakkosvahdin viittaa David de Gean takana siitä huolimatta, että United on ollut van Gaalin jälkeen myös José Mourinhon ja nyt Ole Gunnar Solskjærin manageroima.

Eniten vastuuta Romero kerrytti tililleen Unitedissa kaudella 2016-17 pelaamalla jokaisen Eurooppa-liigan ottelun. Pelit sujuivat maalivahtipelaamisenkin osalta erittäin hyvin, sillä silloin United voitti maailman toiseksi suurimman seurajoukkuekilpailun.

Tuon jälkeen Romero teki Unitedin kanssa neljän vuoden jatkosopimuksen toivoen lisää vastuuta tulevaisuudessa. Niin ei kuitenkaan käynyt. Viime kaudella hän jäi täysin ilman minuutteja Valioliigassa, ja espanjalaistähti de Gea on torjunut kaikki sarjapelit toistaiseksi myös tällä kaudella. Yhteensä Romero, nyt 32, on pelannut vain seitsemän Valioliigan ottelua viiden kauden aikana.

Romero avasi ennen torstain AZ Alkmaar -ottelua sitä, millaista on olla kakkosmaalivahti suurseurassa. Pressitilaisuuteen ilmestyminen tarkoittanee sitä, että Romero nähdään Unitedin tolppien välissä torstaina entistä seuraansa vastaan Eurooppa-liigan kamppailussa.

– Se ei ole helppoa, mutta teen töitä joka päivä saadakseni mahdollisuuden pelata ja olen valmis, kun se tulee, Romero sanoi keskiviikkona.

Viimeisen neljän vuoden aikana hän on paiskinut kovasti töitä vailla varsinaista palkintoa uurastuksestaan. Hän sanoo olevansa tyytyväinen pelatessaan juuri Unitedissa, mutta selvää on, että argentiinalainen janoaa enemmän minuutteja. Pelaamattomuus on usein turhauttavaa.

– Teen kovasti töitä ja pelaan maailman parhaassa seurassa. Kun olin nuorempi, sanoin haluavani pelata Unitedille jokin päivä, ja olen tehnyt töitä saadakseni mahdollisuuteni.

Romero kertoi tietäneensä ottavansa riskin vähälle vastuulle jäämisestä silloin, kun siirtyi Old Traffordille.

– Kun sain sauman siirtyä Unitediin tiesin, että hyväksyisin pelaavani muutaman pelin, mutta silloin kun saat mahdollisuuden pukea pelipaidan päällesi, se on unelmien täyttymys, Romero sanoi ja lisäsi:

– Ei ollut koskaan tarkoitus olla kakkosvaihtoehto.